torstai 9. tammikuuta 2014

Suunnitelma

Loppiaisena olimme lähdössä Peten suvun perinteisille joulun lopettajais -kahveille. Muutama nopea räpsy minusta ja puolivuotiaasta neidosta juhlatamineissa. Ulkona vaan on niin pimeää, että "valoisaan" aikaankin on vaikea saada hyviä kuvia. Tule jo kevät ja aurinko!


Alkutahmeudun jälkeen arki on lähtenyt taas käyntiin. Kertun syömiset ja unet ovat vielä minun mielestäni melkoisen hakoteillä, mutta itse tyttö on ollut parina viime päivänä tyytyväinen. Kai hän syö ja nukkuu riittävästi, jos jaksaa olla oma iloinen itsensä. En ole vielä päässyt yli siitä faktasta, että tyttäreni päiväunet ovat vaihtuneet kolmesta tunnista kolmeen varttiin, mutta prosessi on käynnissä. Kaikkeen tottuu vai miten se nyt meni? :)


Jokaiselle päivälle olen pyrkinyt kehittämään pientä ohjelmaa, etten jää koko päiväksi neljän seinän sisälle. Ulkona on sateinen ja ankea keli, mutta silti (ja juuri siksi) ulkoilu tekee todella hyvää. Tiistaina ja keskiviikkona treffailin kavereita, tänään kävin anoppia moikkaamassa ja huomenna lähden kaupungille. Ensi viikolla alkaa taas kerho ja viikottainen jumppa kaverin kanssa. Tulevalla viikolla aion aloittaa jälleen myös ihan ikioman harrastuksen. Salsaaminen kerran viikossa on juuri sitä mitä tällä hetkellä kaipaan ja tarvitsen.


Yritämme nyt Peten kanssa kummatkin ottaa hieman enemmän omaa aikaa. Olemme sopineet, että kummankin täytyy (vaikka ei huvittaisikaan) lähteä kotoa pois omaan harrastukseensa vähintään kerran viikossa. Sen lisäksi aiomme hyödyntää aiempaa enemmän tilanteita, joissa meille tarjoutuu mahdollisuus olla kahdestaan ilman Kerttua. Ainakin yhdet joululahjaleffaliput kuumottavat lipaston laatikossa. :)


Syksy oli kaikessa vauvapöhnässään ihana, mutta myös uuvuttava. Nyt meillä on keväälle ainakin suunnitelma valmiina, jotta tulevista kuukausista tulisi hieman energisemmät kuin miltä viime aikoina on tuntunut.

Sääennusteet lupaavat vihdoin pakkasta. Jospa se aurinkokin joskus näyttäytyisi. Mukavaa loppuviikkoa!



2 kommenttia:

  1. ihanat sukkikset kepalla! ja salsa ihan huippu idea, toivottavasti innostut!

    japi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö?:) Kerttu on niin söpis. Ens viikolla alkaa salsa. Oon aika innoissani!

      Poista