Ajatuksia menneestä vuodesta

Näin vuoden viimeisenä päivänä on varmasti aiheellista hieman muistella mennyttä vuotta ja sen tähtihetkiä. Sanomattakin lienee selvää, että vuosi 2013 oli merkityksellisin vuosi tähän astisessa elämässäni. Ensimmäinen puolisko meni työelämään totuttelun lisäksi odottaen Kerttua saapuvaksi ja valmistautuen äitiyteen parhaan kykyni mukaan. Kovasta ajatustyöstä huolimatta, Kertun syntymä heinäkuussa mullisti elämäni, ja muutti sen pysyvästi.

Viimeiset kuusi kuukautta ovat olleet elämäni parhaat ja rankimmat. Itse tyttö on ihana eikä hänen hoitamisensa ole se rankka osuus. Lähinnä uudenlaiseen elämänrytmiin sopeutuminen ja oman itsemääräämisoikeuden luovuttaminen on välillä vienyt mehut. Kerttu on tuonut elämääni niin paljon aurinkoa ja sisältöä, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. En uskonut, että koskaan voisin rakastaa ketään niin paljon kuin rakastan häntä.

Ehdottomasti hieno vuosi. Ehdottomasti tähän astisen elämäni paras. Mitä toivoisin uudelta vuodelta? Hieman uusia tuulia, terveyttä, perheen kanssa yhdessäoloa, mutta myös omaa aikaa. Toivoisin, että tämä vauvakupla voisi hiljalleen hälventyä ja löytäisin tapoja olla muutakin kuin vain äiti. Toivon aikaa ystävien kanssa, aikaa parisuhteelle ja jonkin oman harrastuksen. Haluan nauttia keväästä Kertun kanssa kotona ja suunnata syksyllä iloisin mielin takaisin työelämään. Onnellisuutta ja rakkautta, sitä toivon.

Tänään me Peten kanssa kahden kilistellään hienolle menneelle ja kenties vielä jännittävämmälle tulevalle vuodelle. Nostetaan malja myös kymmenelle yhdessä vietetylle vuodelle. Miten siitä voi olla niin pitkä aika kun me eräissä kotibileissä satuimme istahtamaan samalle sohvalle? Onneksi satuimme.

Hyvää uutta vuotta kaikille teille ihanille, jotka käytte lukemassa juttujani! Onnellista uutta vuotta 2014!

Joulu kuvina

Joulu on jo aikaa sitten taputeltu, mutta palaan pyhäpäivien tunnelmiin kuitenkin vielä tässä tekstissä kuvien kera. Joulumme oli rentouttava ja läheisten täyttämä. Aaton aattona vietimme ihanan illan Peten äidin luona, aattona nautiskelimme maittavasta ateriasta Peten isän kotona ja joulupäivänä suuntasimme minun vanhempieni mökille pariksi yöksi. Olemme siitä onnekkaita, että kaikki lähisukulaiset asuvat samassa kaupungissa kuin me (tai ainakin lähellä), joten tällainen sukkulointi onnistuu pienellä vaivalla. En haluaisi tuhlata pyhäpäiviä pitkiin automatkoihin ja stressaamiseen.

Joulutunnelmaan oli hieman vaikea päästä käsiksi, koska kaikkialla oli lumen puutteen vuoksi yhtä pimeyttä. Onneksi aaton jumalanpalvelus toi joulun sydämeen ja pääsimme oikeaan fiilikseen. Silti joinakin aiempina vuosina joulu on tuntunut enemmän, no, joululta.

Koska kyseessä oli Kertun ensimmäinen joulu, annoimme kameran laulaa. Kuvia kertyi iso kasa muistoksi ensimmäisestä joulustamme pikkutyttömme kanssa. En muistanut kysyä lupaa kanssajuhlijoilta kuvien julkistamiseen, joten tarjolla lähinnä vain meidän naamoja.

Aloitimme joulun vieton Peten äidin luota.

Tonttutyttö mummin kanssa.

Pakettien aukomista jouluaattona.

Ihana uusi lelu!

Minä luulin et minun joululahja oli se peili, mutta sainkin vielä yhden salapaketin!

Peten isän luona koirakaverin kanssa.

Kerttu innoissaan lahjasta (lue: lahjapaperista ja erityisesti naruista).

Äiti oli laittanut mökin kauniin jouluisaksi.

Iloista mieltä.

Joulunpunainen lahja.

 

Ikimuistoinen joulu. <3

Paras joululahja

Tuote ja tekijä.

En haluaisi mitenkään kehuskella, mutta minulla on todella taitava mies. Hän teki minulle upean joululahjan, ison saarnipuisen peilin, juuri sellaisen mistä olin jo pitkään haaveillut.

Peili on täydellinen meidän pikkukäytäväämme, johon ei muita huonekaluja mahtuisi. Samalla se avartaa pientä asuntoamme ja tuo tilan tuntua keittiöön. Ihana!

Tervehdys hyvän joulun!

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikille teille ihanille! Tässä muutama kuva meidän joulukorttikuvauksesta. Kuvissa seikkailee ihana pieni tonttutyttö vanhempineen.

 

 Loppuun se kuva, minkä laitoimme niihin joulukortteihin.

Palataan taas pyhien jälkeen!

Aaton aattona

Aaton aaton tunnelmia. Kertun kanssa leikkimistä, joitakin pikkuaskareita, valmistautumista iltaa varten. Menemme Peten äidin luokse jo perinteeksi muodostuneelle aaton aaton päivälliselle. Viime vuonna meillä oli suuri salaisuus mahassa matkassa, jonka olemassaolosta kerroimme onnelliselle tulevalle mummille. Tänä vuonna sitten vähemmän jännitettävää ja Kerttu jo menossa mukana.

Tänään saimme myös kaivattuja vieraita, kun Kertun serkut Etelä-Suomesta kävivät moikkaamassa meitä. Vilinää ja vilskettä riitti niin, että tyttö simahti päiväunille salamannopeasti. Kertun pienin serkku oli sitten viime näkemän, oppinut kävelemään ja suihki innokkaasti paikasta toiseen.

Suloisista suloisin puinen lammas on Peten opiskelijoiden joululahja Kertulle, luomupuuvillainen unilelu Miyim-merkkinen ihanuus. Sen Kertulle lahjoitti ekologisuudesta ja luomusta innostunut kaverini viime viikolla. Mitä aarteita.

Valoa vuoden pimeimpään aikaan

Joulu merkitsee minulle ennen kaikkea yhtä kirkkovuoden suurinta juhlaa, hiljentymista, hiljentämistä ja rakkaimpien kanssa yhdessäoloa. Pidän joulusta, koska silloin ihmiset ovat hyvällä tuulella, kokoontuvat yhteen ja nautiskelevat. Joulukuu kokonaisuudessaan tuo talven pimeimpään aikaan hieman enemmän valoa ja mukavaa kutkuttavaa odotusta.

Vaikka pidänkin joulusta, varsinainen jouluihminen en koe olevani. Leivon mielelläni ympäri vuoden, mutta en suostu ottamaan stressiä joululeivonnaisista. Ne valmistuvat jos inspistä on. En jaksa väkrätä kaiken maailman joulukoristeiden parissa saati viettää lahjaostoksilla aikaa tuntitolkulla. Joululaulut eivät ahdista minua, mutta en niitä määräänsä enempää jaksa kuunnella. Nautin kuitenkin joulukuun tunnelmasta ja varmasti tulevaisuudessa, Kertun kasvaessa, vuosi vuodelta enemmän.

Ihana pieni neiti (5 viikkoa) kävi meillä kylässä sunnuntaina. Kevyt kuin höyhen!

Tämä joulunalusviikko on mennyt mukavasti kaikenlaista pientä touhutessa. Olen paketoinut kummilasten lahjoja, osallistunut kahden naisen pikkujouluihin piirakan ja äitiysvertaistuen merkeissä, nähnyt paria muutakin ystävää ja seurannut Kertun kehitystä kiinnostuksella. Hän on nykyisin niin ison tytön oloinen, kun olemme alkaneet harjoitella istumista. Tänään saimme Peten työkaverilta ihastuttavan, hieman romanttisesti rähjääntyneen, vanhan syöttötuolin. Se saa vielä kuitenkin odottaa käyttäjäänsä pari viikkoa. Huomenna alkaa meidän perheen joululoma, kun Peten töissä on joulujuhla. Iloksemme hän palaa töiden pariin vasta parin viikon kuluttua!

Rauhallista joulunalusaikaa teille kaikille! :)

Nyt se iski

Nyt se iski. Kotiäitiys.

Viimeiset viikot on tuntuneet siltä, että olen se raskausaikaisten kauhukuvieni kotiäiti. Sellainen, joka minusta ei missään nimessä pitänyt tulla. Ulkoinen habitukseni on useimpina päivinä todellista kotiäitikamaa: kotihousut aamusta iltaan, muutama verinaarmu naamassa (Kertun kynnet), kuukausi sitten laitettujen kynsilakkojen jämät kynsissä, ehkä vähän meikkivoidetta jos olen ennättänyt.

Hiuksiani olen laittanut juhliin, mutta muuten ne ovat lähestulkoon aina ponnarilla. Kiitollinen olen siitä, että niitä on alkujaan ollut niin paljon, ettei pari kuukautta vaivannut järkyttävä hiustenlähtö vielä näy. Juurikasvusta en sano mitään.

Vaatteet ovat useimmiten puklu- tai kuolatahroilla. Ja sitä rataa.

No miten tähän on tultu? Ei minusta pitänyt tulla sitä verkkareissa kaiket päivät hiihtelevää tyyppiä, joka puhuu vain lapsestaan. Vannoin, että laitan joka päivä edes ripsiväriä, jotta olo olisi jokseenkin normaali. Alussa onnistuinkin tosi hyvin. Vauva nukkui niin paljon, että meikkaukselle jäi aikaa. Muutenkin "entinen elämä" ja vanhat kauneusrutiinit olivat paremmin mielessä.

Koko ajan syksyn edetessä ja päivien pimentyessä tilanne on hiljalleen valunut tähän. Verkkareihin ja ponnareihin. Puhuimme Peten kanssa siitä, että kummaltakin alkuinnostus on kaikonnut, vaikka vauvan kanssa oleminen onkin muuttunut koko ajan nautinnollisemmaksi ja vähemmän stressaavaksi. Aika ristiriitaista, että samalla kun unen määrä lisääntyy ja Kertun kanssa oleminen helpottuu, myös silmäpussit kasvavat.

Onneksi välillä on sellaisia iltoja kuin viime perjantai. Olimme Peten työpaikan juhlissa kahdestaan viettämässä iltaa. Mies oli komea puvussaan ja minä tunsin itseni kauniiksi. Puhuin Peten työkavereiden kanssa jonkin verran Kertusta, mutta tunsin, että olen muutakin kuin vain äiti. Se on ihan terveellistä välillä! :)

Lähdössä juhlimaan.

Vilkaisu olohuoneeseen

Olohuone on meidän kotimme sisustuksellinen murheenkryyni. Se hakee muotoaan koko ajan ja sinne kaipaisimme eniten uusia huonekaluja. Tällä hetkellä olohuone on järjestetty mahdollisimman käytännöllisesti ja meidän tämänhetkisiä tarpeitamme ajatellen. Ihana sohvapöytäni on varastossa, jotta lattialla olisi mahdollisimman paljon Kertulle tilaa leikkiä.

Päivisin touhuammekin eniten lattialla erinäisten vilttien ja pyyhkeiden päällä. Iltaisin Kertun mentyä nukkumaan valtaamme Peten kanssa sohvan. Joko istuskelemme glögilasi kädessä keskustellen tai pötkötämme vierekkäin ja katsomme nettitelkkarista suosikkiohjelmiamme. Tällä hetkellä seuraamme innokkaimmin Downton Abbeyta (ihana sarja edelleen kolmannella tuotantokaudella!) ja Love connection -deittiohjelmaa.

Kodissamme on joulukoristeita erittäin hillitysti. Pari joulutyynyä sohvalla, se puinen vanerikuusi seinää vasten ja lukuisia kynttilöitä tunnelmaa tuomassa. Pian asettelen esille ystäviltä viime vuonna saadun joulukuvaelman ja ostan pari joulukukkaa. Siinä meidän kodin joulutunnelman tekijät.

Olohuoneesta löytyy paljon Peten käden jälkeä. Hän on tehnyt vuosia sitten rahin, lipaston päällä olevat puukukan ja paperipussilampun sekä ikkunalaudalla näkyvän valaisimen. Uusimpana tuotoksena on intarsia-kuvioitu cajon-soitin (jonka päällä läppäri). Lipasto on saatu mummilta ja ukilta.

Päivä, jona löysin jalkani

Eilen oli merkittävä päivä. Selitys noin viikon kestäneille levottomille öille löytyi. Kerttu löysi jalkansa! Jihuu! Pari yötä ollaankin sitten taas nukuttu oikein hyvin. Jostain syystä minä vain taidan olla hyvin nukkuneena väsyneempi (tai väsähtäneempi) kuin jatkuvassa pienessä univelassa.

Kertun mielestä omat jalat ovat tällä hetkellä ihanin, mielenkiintoisin ja suukoteltavin juttu maailmassa. Ainakin niitä tekisi mieli maistella vähän väliä. Valitettavasti ne ovat yleensä aivan liian kaukana suuetäisyydeltä.

Blogista sen verran, että viime aikoina motivaatio on ollut hukassa. Kirjoittelen jonkin aikaa varmaankin hieman harvemmin, mutta silloin tällöin kuitenkin. Teidän kommenttinne ovat kultaakin arvokkaampia ja tuovat tunteen, että blogin päivittämisessä on edes jotain järkeä. Toki teen tätä ensisijaisesti itseni takia. Minusta on mahtavaa, että Kertun vauva-ajasta jää paljon kivoja muistoja dokumentoituna. Silti kommentit tuovat rutkasti lisämotivaatiota. Jättäkää välillä vaikka pieni hymy kommenttiboksiin. :)

Kivaa loppuviikkoa!

Ihana pitkä viikonloppu

Tervehdys pitkästä aikaa! Meillä oli torstaina Kertun viisikuukautisneuvola, josta tarinaa ensin. Odotin neuvolaa pienellä jännityksellä, koska tiesin, että tyttö saa siellä tuhdin satsin rokotteita. Viime kerralla rokotteet nostivat Kertulle kuumetta, mutta tällä kertaa selvisimme paljon helpommalla. Seuraavana päivänä tyttö oli hieman tavallista itkuisempi, joten annoimme hänelle pari kertaa panadolia. Varsinaista kuumetta ei kuitenkaan tullut. Itse pistäminenkin sujui tosi hienosti. Kerttu ei sanonut toiseen pistoon juuri mitään ja toiseenkin vain pienet itkut. Reipas tyttönen! Reipas olin myös minä, kun itsekin uskaltauduin ottamaan influenssarokotteen!

Rokotuksia lukuunottamatta olin odottanut neuvolaa innokkaasti. Minulla oli muutama tärkeä kysymys terkkarille koskien yöheräilyjä (joita on siis alkanut tulla tavallista enemmän) ja kiinteiden maisteluja. Jotenkin käynti jäi kuitenkin tällä kertaa tiedon ja tuen näkökannalta köyhäksi. Meidän terkkari on oikein mukava, lämmin ja asiansa osaava, mutta silti minulle jäi hieman paha mieli. Hän totesi, että Kertun paino kulkee pituuteen nähden alarajoilla ja ylimääräiset punnitukset olisivat tarpeen. Yöheräilyihin ei, odotuksistani huolimatta, löytynyt taikakeinoa.

Kerttu oli kasvanut hurjasti pituutta. Nyt viisikuisena, hän oli jo 69 cm pitkä ja painoi 7020 g. Meillä panostetaan nyt entistä enemmän siihen, että soseet alkaisivat maittamaan nopeammin. Eilen soseutimme porkkanaa ohuemmaksi ja sose meni heti paljon helpommin pieneltä alas. Huomenna kokeilemme bataattia ja hedelmäsosetta. Eiköhän se ruoka siitä pikkuhiljaa ala maittamaan.

Perjantaina meillä oli ihana kotipäivä. Vietimme itsenäisyyspäivää lenkkeillen, pipareita leipoen ja vain yhdessä touhuten. Illalla katselimme Tamperetalon juhlia ja, Kertun mentyä unille, nautimme pari lasillista shampanjaa. Mielestäni upein puku oli ehdottomasti Tomi Björkin Minka-vaimolla. Superkaunis!

Lauantaina jaksoimme taas sykkiä paikasta toiseen. Kertun päikkäriaikaan pyörimme tonttuilemassa Matkuksen kauppakeskuksessa ja hyvin onnistuimme hankkimaan lahjat kaikille kummilapsille. Kivan shoppailureissun kruunasi sushilounas parhaassa mahdollisessa seurassa.

Shoppailureissulta suuntasimme tervehtimään ystävien uutta tulokasta, suloista pientä karvapalleroa. Häntä oli odotettu perheeseen pitkään, joten tuoreen mamman onni oli silminnähtävä. Rodultaan pentu on vehnäterrieri.

Illalla koitti sitten se koko viikonlopun jännittävin hetki. Minä laittauduin, suukotin heipat pikkuiselle tytölleni (itku kurkussa) ja lähdin pikkujouluilemaan. Kaveri tuli hakemaan ja ilmoitin hänelle heti, että tänä iltana puhutaan kaikesta muusta kuin Kertusta. Alkuahdistuksen jälkeen ilta olikin tosi hauska ja minulle teki ehdottomasti hyvää irrottautua hetkeksi kotiympyröistä. Viihdyin erittäin hyvin kunnellen ystäväni opiskelukavereiden sinkkujuttuja. Kävin jopa hetken aikaa baarissa katselemassa ihmisiä, mutta kotiin halusin silti ajoissa. Puoli yhden aikaan söin iltapalaleipiä tyytyväisenä omalla sohvalla. Oli kiva käydä, koska pitkään aikaan ei varmasti yöelämä taas kiinnostakaan. Ehkä ensi kesänä terassille sitten? :)

Ihana pitkä viikonloppu meillä siis! Tänään menemme vielä Kertun kummien luokse saunomaan. Ensi viikon jaksaa varmasti hyvillä mielin, kun on taas monena päivänä saanut sosiaalista kanssakäymistä.

Iloista viikkoa!

Ps. Adventtikynttelikössä palaa jo kaksi kynttilää. Sieltä se joulu kiiruhtaa!