Valmisteluja

Täällä eletään jänniä aikoja. Koko ajan mielen päällä on ajatus synnytyksen alkamisesta hetkenä minä hyvänsä, vaikka h-hetkeen voi mennä vielä yli kolme viikkoa. Reilu viikko olisi enää laskettuun aikaan, joten pitkällä jo ollaan.

Viime päivinä olen alkanut saada uusia tuntemuksia, kuten pientä menkkakipumaista jomotusta öisin. Tiedän, ettei sellainen välttämättä kerro lähestyvästä synnytyksestä, mutta saa kuitenkin toivon heräämään. Kovasti toivoisin, että synnytys alkaisi luomuna ennen seuraavaa sairaalakontrollia.

Meillä alkaa kaikki olla valmista vauvaa varten. Jokin aika sitten askartelimme Peten kanssa tytölle mobilea pinnasängyn yläpuolelle. Homma pitäisi vain vielä viedä loppuun asti eli sitoa siimojen päässä killuvat maalatut pähkinänkuoret puukehikkoon.

Hoitopöytä meillä on ollut valmiina jo jonkin aikaa. Se on Peten tekemä ja mielestäni maailman suloisin. Kuvat eivät valitettavasti tee sille täyttä oikeutta. Myös vuokrattava Vaavi-ensisänky saapui pari viikkoa sitten. Se vaikuttaa oikein sopivalta meidän tarpeisiimme ja liikkuu lattialla niin hiljaa, ettei varmasti edes alakerran valittajamummukka häiriinny.

Pete lähti tänään poikien mökkiviikonloppuun ja minä suuntaan vanhempieni kanssa heidän mökilleen. Luultavasti blogi hiljenee siis muutamaksi päiväksi. Pete on saanut tiukat ukaasit siitä, että pitää varmasti puhelimen koko ajan lähellä. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin SE puhelu tulee.

Itse aion nauttia rauhallisesta olosta ja levätä hyvällä omatunnolla. Tämä viikko on ollut epätavallisen sosiaalinen, joten lepo tulee tarpeeseen.

Hyvää viikonloppua teille kaikille!

Kokoarvio ja uusi tukka

Heräsin pari viikkoa sitten ajatukseen, että kampaajalle olisi ehdottomasti päästävä ennen vauvan syntymää. Hiukset olivat ylikasvaneet ja juurikasvu paistoi ikävästi. Vauvan syntymän jälkeen epäilen, ettei kampaajakäynti ole ensimmäisenä mielessä. Lopputulos ei ole mitenkään raflaava, mutta tykkään tosi paljon! Sain kaivattua vaaleutta ja terveennäköiset latvat.

Eilen meillä oli toinen kokoarvio sairaalalla, mikä jännitti etukäteen yllättävän paljon. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja poistuimme paikalta hyvillä mielin. Ultramittaukset näyttivät, että vauvan koko kulkisi keskikäyrällä, mutta käsituntumalla sekä lääkäri että kätilö olivat sitä mieltä, että hieman normaalia suurempi vauveli olisi kyseessä. Sisätutkimus paljasti, että pientä kehitystä kohdunkaulalla oli jo nyt tapahtunut, mikä on ilmeisesti hyvä merkki. Tästä syystä sain uimakiellon.

Vauva olisi tervetullut syntymään milloin vain. Toivon kovasti, ettei odotus mene kovin paljon yli lasketun ajan, ettei tyttö pääse kasvamaan liikaa. Muutenkin olisin jo tässä vaiheessa kypsä odotteluun, niinkuin varmasti kaikki äidit raskauden viimeisinä viikkoina. Pitää vain olla kärsivällinen. Hän tulee varmasti sitten kuin aika on kypsä.

Koko ajan ajatukset suuntautuvat yhä enemmän kohti synnytystä. Toisaalta se jännittää tosi paljon, mutta samalla toivoisin pääseväni jo hommiin. Pitää vain luottaa siihen, että kaikki menee varmasti lopulta ihan hyvin eikä kovin paljon voi etukäteen suunnitella.

Tänään lähdemme Peten ja ystävien kanssa rilluttelemaan viinijuhlille. Esiintyjänä on nuoruusajan ikisuosikkini Kaija Koo. Jospa Kaija laittaisi tytteliin sen verran vauhtia, että jotain alkaisi tapahtua. ;)

Raskauskuulumisia

En ole vähään aikaan kertonut neuvolakuulumisia, joten niitä olisi nyt luvassa. Reilut pari viikkoa sitten oli siis ensimmäinen kokoarvio, jossa yllätyksekseni vauvan koko arvioitiin aivan normaaliksi. Lääkäri veikkasi hänen syntymäpainokseen 3500g, jos kehitys jatkuu samaan malliin. Olin uutisesta superinnoissani, koska olin pitänyt suurikokoista vauvaa todennäköisenä raskausdiabeteksen vuoksi.

Tänään minulla oli neuvola-aika pitkästä aikaa. Vauvan sydänäänet ja minun arvot olivat mallillaan, mutta lieväksi järkytyksekseni sf-mitta oli pompannut taivaisiin. Aiemmin mahan kasvu on kohdallani mennyt tasaisesti keskikäyrällä, mutta nyt mentiin yläkäyristäkin yli reippaasti. Olen toki huomannut, että maha on muuttunut lyhyessä ajassa isontuntuiseksi, mutta silti lukema oli pieni ylläri. Voi olla, ettei sf-mitan kasvu kerro vauvan koosta mitään, mutta luultavasti tytteli on ottanut spurttia kasvussaan hänkin. Uusi kokoarvio on maanantaina, jolloin totuus selviää. Olen taas alkanut hieman suuntaamaan ajatuksiani kohti synnytyksen käynnistämistä.

Raskausajan diabeteksesta en ole täällä blogissa kovin paljon puhunut, koska aihe on minulle hieman vaikea. Sokerit pomppivat välillä yli rajojen, vaikka apunani on diabeteshoitajan vinkit, Peten tuki ja olen noudattanut tiukkaa ruokavaliota. Ainoa missä mielestäni olisi parantamisen varaa on liikunta, mutta sairastelujen ja kuuman kelin vuoksi lenkeille lähtö tuntuu välillä mahdottomalta. Insuliinia ei kuitenkaan ole haluttu aloittaa todennäköisesti siksi, etteivät arvot ole kovin pahasti koholla. Täällä mennään siis jatkossakin superdieetillä kohti synnytystä.

Diabeteksen vuoksi olen karsinut ruokavaliostani pois kaiken näkyvän sokerin ja vähentänyt hiilihydraatteja niin hyvin kuin olen osannut. Ruoka-aikojen säännöllisyys on tarkkaa ja välillä vähähiilihydraattisia aterioita on vaikea keksiä, mutta aika hyvin olen pärjännyt. Syön paljon salaatteja, rahkoja, marjoja ja ruisleipää.

Loppuun vielä kuva muhkeasta mahasta ja meidän uudenkarheasta autosta juhannuspäivänä. Olisiko ainesta juhannusneidoksi? ;)

Hei hei helteet

Iloisesti huiskutin hyvästit 30 asteen helteille ja toivotin tervetulleeksi perinteisemmän suomalaisen kesäsään. Pakko myöntää, että raskaana ollessa en olekaan hiostavan kelin ystävä, vaan jopa sade tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Viileässä on yksinkertaisesti helpompi olla.

Viimeiset pari päivää olen voinut jälleen mainiosti. Mahataudista toipuminen otti yllättävän pitkään, mutta onneksi se on nyt takanapäin. Tänään jaksoin jo entiseen malliin käyskennellä kaupungilla ja istua torikahveilla. Todella rankkaa puuhaa tämä minun oleminen siis. :)

Viikonloppu oli taas mukava, mutta sujahti ohi liian nopeasti. Perjantaina näyttäydyin viikon tauon jälkeen ihmisten ilmoilla, kun suuntasimme ystävien kanssa terassille. Lauantaina oli vuorossa synnytysvalmennus sairaalalla, vierailu mummin luona ja illalla vielä mökkeilyä. Synnytysvalmennus oli luentotyyppinen, joten emme päässeet kiertelemään osastolle, kuten esimerkiksi Joensuussa. Koimme silti, että valmennus oli hyvä käydä katsomassa ja kuulemassa. Mahakkaita kanssakuulijoita oli kymmeniä!

Äitiyslomani alkoi virallisesti lauantaina, joten tästä eteenpäin unohdan kaikki tentit ja vain mammalomailen. Ei ollenkaan hassumpaa.

Minä ja maha viikolla 34

Kuvat ovat siis viime viikolta. Viikonvaihteessa tulee jo 35 raskausviikkoa täyteen! Hirveetä kyytiä aika menee eteenpäin ja tuntuu todella hurjalta, että jo muutaman viikon sisällä voin katsella omaa lastani sylissäni.

Laskettuun aikaan olisi vielä viisi viikkoa, mutta minulla on epäilys, että synnytys saatetaan käynnistää jo ennen sitä. Epäilen vahvasti, että vauva on isokokoinen, koska sekä minä että Pete olemme syntyneet isoina plus minulla on ollut vielä raskausdiabetesta. Tiistaina olen menossa sairaalalle synnytystapa-arvioon, jonka jälkeen tiedän ehkä hieman enemmän missä mennään.

Tiistaina saamme myös ihanan ekstran, kun pääsemme kurkkaamaan vauvelia ultrassa. Viime kerrasta onkin todella pitkä aika ja olo on aika malttamaton asian suhteen.

Maha on pysytellyt keskikäyrällä aina viime viikolle saakka. Muutama päivä sitten neuvolakäynnillä selvisi, että sf-mitta on pyrähtänyt reilussa viikossa roimasti. Ihan nätiltä maha minusta kuitenkin edelleen näyttää ja jonkinlainen vyötärökin on edestäpäin katsottuna vielä havaittavissa.

Jännittävä viikko siis edessä!

Mahatautisia kuulumisia

Täksi viikoksi oli mukavia suunnitelmia, mutta kaikki meni mönkään minun sairastelujen vuoksi. Sain ilmeisesti jo alkuviikosta jonkin mahapöpön, koska silloin paha olo ja kuumeilu alkoi. Kuitenkin vasta keskiviikko-iltana mahatauti alkoi toden teolla ja sitä kesti aamuun asti. Soitin illalla jopa päivystykseen varmistaakseni, ettei oksentamisesta ole haittaa vauvalle ja sieltä vakuuteltiin, että kaikki on hyvin. Onneksi vauva liikkui koko ajan aktiivisesti, joten saatoin olla suhteellisen huolettomalla mielellä. Silti mahatauti näillä viikoilla oli kyllä aika karmaiseva kokemus.

Tänään mennään vielä vähän toipilaana, mutta viikonlopuksi on jo pakko saada itsensä liikkeelle viikon sisällä nyhjöttämisen jälkeen. Huomenna menemme sairaalalle synnytysvalmennukseen, mitä odotan aika innokkaasti. Vaikka luulen tietäväni jo paljon kivunlievityksistä ja muista synnytykseen liittyvistä faktoista, odotan mielenkiinnolla mitä uutta kätilöt kertovat. Petelle käynti on varmasti ainakin yhtä tärkeä kuin minulle, koska hänelle useammat asiat saattavat olla vieraita. Saa nähdä mitä ajatuksia valmennuksen jälkeen nousee mieleen. Toivottavasti ei ainakaan kovaa panikointia.

Maanantaina olin vielä suhteellisen hyvävointinen. Silloin räpsimme muutaman kuvan lenkin yhteydessä. Kuvissa olemukseni on melkoisen turvonnut, mutta nyt mahataudin jäljiltä turvotuksesta ei ole tietoakaan. Jotain hyvää siinäkin karmeudessa... Luulen, että ihan pian turvotukset palaavat, mutta sain sentään varmuuden siitä, etten ihan oikeasti ole näin turpea. Näin jopa luut jalkapöydissäni! Nyt olen vain onnellinen siitä, että seuraaviksi päiviksi on ennustettu kohtuullista lämpöä.

Mukavaa viikonloppua!

Neuvolakuulumiset ja pohdintaa naapurin Pentistä

Tänä aamuna kävin tosiaan neuvolassa. Oli jälleen ihana päästä kuuntelemaan vauvan sydänääniä ja varmistumaan, että kaikki on niinkuin pitääkin. Vauva oli edelleen pää alaspäin, vaikka kuulemma pääsee mahassa vielä liikkumaan. Hemoglobiini ja verenpaineet olivat hyvät, mutta sokeriasiaan joudun panostamaan entistä enemmän.

Ensi kerralla saan taas uuden terveydenhoitajan. Hän tulee virkaan pysyvästi, mutta heinäkuussa joudun tutustumaan vielä yhteen kesäloman sijaiseen. Yhteensä neuvolantätejä minulla on ollut sitten neljä, mikä ei ole tietenkään ollut paras mahdollinen tilanne. Onneksi kaikki ovat olleet asiansa osaavia ja ystävällisiä. En voi muuta kuin kehua suomalaista neuvolajärjestelmää.

Vaikka olen opiskellut kesäkuun tenttiä varten joka päivä, huomaan, että aika alkaa käydä jo hieman pitkäksi. Odotan Peteä joka päivä innokkaasti töistä kotiin ja ilahdun kovasti jos joku ennättää käymään kahvilla kesken päivän. Naapurin 93-vuotiaan Pentin kanssa istumme edelleen harva se päivä pihalla tarinoimassa. Luulen, että lyhyistä kohtaamisistamme on iloa puolin ja toisin. Monta kertaa olen pohtinut sitä, miten esim. työttömät nuoret voisivat tutustua yksinäisiin vanhuksiin. Nuoret voisivat kokea itsensä hyödyllisiksi ja vanhukset saisivat kaipaamiaan ihmiskontakteja. Pienikin juttelutuokio silloin tällöin on yksinäiselle ihmiselle todella iso juttu.

Odotan viikonloppua innokkaasti. Tiedossa on ainakin koiran hoitoa, mökkeilyä, ystäviä, aurinkoa ja rentoa parisuhdeaikaa. Täytyy kyllä varmaan käydä mummoloissa tervehtimässä myös omia isovanhempia.

Ihanaa loppuviikkoa!

Voi hormonit sentään

Olen aina ollut melko herkkä luonteeltani. Minut saa helposti itkemään niin surusta kuin ilosta, joten pelottelut raskausajan hormonimyrskyistä jännittivät etukäteen. Suurimmaksi osaksi olen tainnut olla hormonipuuskissani kuitenkin melko kesy. Alkuraskaudessa mielialat tosin vaihtelivat jonkin verran ja Pete sai muutamaan otteeseen huomata asuvansa äksyn akan kanssa. Myöhemmin tilanne tasoittui ja tilalle tuli onnellisuushöyryinen ja seesteinen odottaja.

Monet sanovat, että raskaana ollessaan itku on ollut herkemmässä kuin ennen. Itse en ole tähän kiinnittänyt huomiota, vaikka synnytysohjelmissa se kohta, kun äiti saa vauvan syliinsä on ollut kohdallani takuuvarma herkistäjä. Tai no, yleensä päädyn näissä tilanteissa vollottamaan hysteerisesti.

Muutaman kerran olen huomannut selkeästi, että hormonit ottavat minusta vallan. Viimeisin kerta oli tänään. Jostain syystä koko aamupäivä meni tippa linssissä. Ensitöikseni aamulla itkin sitä, että minulla on ikävä vauvaa ja haluaisin jo nähdä hänet, seuraavassa hetkessä volisin sitä, että jos kuolen, vauva jää ilman äitiä. Hormonimyrskyn keskellä tajuan koko ajan, että olen järjetön, mutta en saa tunnetta kuriin. Voi voi hormonit.

Viime aikoina itkuisuutta on ollut selvästi enemmän kuin ennen. Viikko sitten mummolassa ollessani kyyneleet tulivat virren sanoista ja myöhemmin sitä hetkeä kuvatessa ystäville sama homma toistui. Ehkä tilanne tästä rauhoittuu - tai sitten ei. Olen nimittäin kuullut, että synnytyksen jälkeen homma vasta leviääkin käsiin. Onko kellään muulla tällaista vetistelyä?

Huomenna menen jälleen neuvolaan. Viikkoja on jo 32 täynnä, joten neuvolakerrat alkavat pikkuhiljaa tihentyä. Huomaan myös odottavani käyntejä innokkaammin kuin ennen, koska uusia kysymyksiä tulee jatkuvasti mieleen.

Viikonloppu Joen kaupungissa

Perjantaina pakkasimme auton täyteen kapsäkkejä ja suuntasimme keulan kohti Joensuuta. Petellä oli edessä kymmenien kilometrien synttärivaellus Kolin jylhissä maisemissa, kun taas minä pääsin viettämään laatuaikaa rakkaiden opiskelukaverieni ja siskoni kanssa. En ollut käynyt Joensuussa pitkään aikaan, joten oli ihanan haikea fiilis katsella tuttuja katuja ja haistella tuttuja tuoksuja. En tajua miten opiskelija-asuntolan käytävän tuoksu voi herättää muistoja!

Lauantaina miesten kadottua retkelleen, me suuntasimme kaupungille humputtelemaan. Muutaman pakollisen ostoksen ja kahvittelun jälkeen päädyimme toisen mahakkaan ystäväni kanssa kirjakauppaan tekemään perusteellista syväanalyysiä vauvakirjoista. Miksi vaihtoehtoja pitää olla niin paljon? Mauri Kunnaksen vauvakirja oli kivan napakka, mutta miksi ihmeessä keltainen kansi maksaa viisi euroa enemmän kuin vaaleanpunainen tai -sininen?! Olisiko sittenkin järkevämpi ostaa laajempi kirja, johon pystyisi kirjoittamaan enemmän tuntoja? Tuleeko sitä varmasti täytettyä? Asia meni niin vaikeaksi, että kumpikaan ei lopulta saanut ostopäätöstä tehtyä ja poistuimme kaupasta tyhjin käsin.

Pääsin katsastamaan reissulla myös vihdoin siskon uuden, suloisen kodin. Yritimme katsoa jääkiekkoa, mutta höpöttelemiseksi se taisi suurelta osin mennä. Illaksi meillä oli suuret suunnitelmat euroviisukatsomosta. Lopulta nukahdin sohvalle noin neljännen kappaleen kohdalla ja hieman myöhemmin luovutimme kaikki ja painuimme petiin. Onneksi, sillä aamulla klo 7 eräs energinen neiti alkoi huudella leikkikaveria itselleen.

Viikonlopun aikana kävi selväksi eräs raskauteen liittyvä asia. Saan sanoa hyvästit kesäsandaaleille ja sormuksille seuraaviksi kahdeksi kuukaudeksi. Crocsit ja jatkuva turvotus on nyt täällä ja pysyy. Odotan kauhulla tilanteen (ja lämpötilojen) kehittymistä, sillä turvotus ei todella ole kovin mukava vaiva. Toisaalta, pitää olla kiitollinen, että tähän asti vaivoja on ollut vähän. Silti: kyllä jonkin verran ketuttaa.

Sunnuntai-iltana saimme väsyneet, mutta onnelliset miehet vaellukselta takaisin ja lähdimme Peten kanssa huristelemaan kotia kohti. Ikävä ystäviä on jo nyt, mutta jospa kesäkuun aikana jaksaisin vielä yhden reissun Joensuuhun tehdä. Ensimmäistä pienokaista odotetaan maailmaan jo muutaman viikon sisällä, joten pitää varmasti lähteä tutustumaan tulokkaaseen ennen kuin itsellä h-hetki koittaa. 

Vauvaviikko

Tämä viikko on ollut vauva-aiheinen, joten siitä juttua seuraavaksi. Viikko alkoi maanantai-aamun neuvolakäynnillä, jatkui eilen ensimmäisellä perhevalmennuksella ja vielä tänään pistäydyin synnytyspelkopolilla juttelemassa kätilön kanssa.

Perhevalmennus olikin ihan mielenkiintoinen kokemus, vaikka en kokenut, että kovin paljon uutta tietoa sieltä olisimme saaneet. Aluksi tilanne oli ihan hullu: tuntemattomat ihmiset istuvat hermostuksissaan ringissä eikä kukaan puhu mitään. Onneksi juttu alkoi loppu kohti hieman paremmin luistaa ja kaikilla oli varmaan ihan turvallinen olo keskustella mieltä painavista asioista. Itse kuuntelin enemmän mielenkiinnolla muiden juttuja, kuin koin tarvetta jakaa omia ajatuksiani. Saatiin Peten kanssa parit hyvät naurut omasta tietämättömyydestämme muun muassa imetysvälineiden tunnistusosiossa. Nyt tiedämme mikä on maidonkerääjä ja nännin imuttaja (oikea nimi meni vieläkin ohi).

Olen varmaan tosi onnekas sen suhteen, että minulla on monia kokeneempia ystäviä, joiden kanssa voin puhua raskaudesta ja vauvan hoidosta. Huomasin, että monet perhevalmennukseen tulleista kokivat olevansa tulevan elämänmuutoksen kanssa melko yksin. Luulen, että myös Pete sai valmennuksesta enemmän kuin minä, koska hän ei ole päässyt yhdellekään neuvolakäynnille mukaan. Oli kiva esitellä Petelle neuvolarakennusta jne. Toki odotuksesta tulee konkreettisempaa kun pääsee osallistumaan tällaisiin juttuihin.

Synnytyspelkopolilla käynti oli erittäin miellyttävä kokemus, mutta saa näiltä näkymin jäädä osaltani ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Kätilön kanssa oli antoisaa keskustella mieltä painavista asioista ja saada kysymyksiin vastauksia. Synnytystapa-arvion saan jo raskausdiabeteksen takia, joten sitä ei tarvitse hakea pelkopolin kautta. Olen tällä hetkellä ihan hyvässä vaiheessa mieleni kanssa synnytyksen suhteen ja toivon, että tilanne säilyy tällaisena. Ei ehkä ihan zen-tila, mutta melkein. ;)

Perhealbumin vilautus

Reilu viikko sitten siskoni pelmahti meille kameran kera ja ilmoitti, että kunnollisia mahakuvia on saatava muistoon. Minä olen sellainen linssilude, että olin heti valmis poseeraamaan. Kuvia kertyi lopulta yli 200, joista suurinosa aivan järkkyjä. Eilen vihdoin pääsin tekemään karsintaa ja yllätyin positiivisesti, kun tajusin, että katastrofien seassa oli muutama oikein mainio otos. Tuskin ne oikeat mallitkaan heti onnistuu? ;)

Kyseiset perhekuvat tuntuvat jostain syystä yllättävän henkilökohtaisilta, vaikka usein meistä kuvia tänne blogiin laitan. Ajattelin kuitenkin rohkaistua muutaman niistä julkaisemaan. Nyt on onneksi tästä elämänvaiheesta muistoja albumin välissä. Minusta kuvista näkyy juuri ne tunnelmat, joita Peten kanssa tässä vaiheessa odotusta koemme. Ilo, epävarmuus, innokkuus ja suunnaton onnen tunne. Tässä me olemme, kolmestaan jo.