Ajatuksia menneestä vuodesta

Näin vuoden viimeisenä päivänä on varmasti aiheellista hieman muistella mennyttä vuotta ja sen tähtihetkiä. Sanomattakin lienee selvää, että vuosi 2013 oli merkityksellisin vuosi tähän astisessa elämässäni. Ensimmäinen puolisko meni työelämään totuttelun lisäksi odottaen Kerttua saapuvaksi ja valmistautuen äitiyteen parhaan kykyni mukaan. Kovasta ajatustyöstä huolimatta, Kertun syntymä heinäkuussa mullisti elämäni, ja muutti sen pysyvästi.

Viimeiset kuusi kuukautta ovat olleet elämäni parhaat ja rankimmat. Itse tyttö on ihana eikä hänen hoitamisensa ole se rankka osuus. Lähinnä uudenlaiseen elämänrytmiin sopeutuminen ja oman itsemääräämisoikeuden luovuttaminen on välillä vienyt mehut. Kerttu on tuonut elämääni niin paljon aurinkoa ja sisältöä, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. En uskonut, että koskaan voisin rakastaa ketään niin paljon kuin rakastan häntä.

Ehdottomasti hieno vuosi. Ehdottomasti tähän astisen elämäni paras. Mitä toivoisin uudelta vuodelta? Hieman uusia tuulia, terveyttä, perheen kanssa yhdessäoloa, mutta myös omaa aikaa. Toivoisin, että tämä vauvakupla voisi hiljalleen hälventyä ja löytäisin tapoja olla muutakin kuin vain äiti. Toivon aikaa ystävien kanssa, aikaa parisuhteelle ja jonkin oman harrastuksen. Haluan nauttia keväästä Kertun kanssa kotona ja suunnata syksyllä iloisin mielin takaisin työelämään. Onnellisuutta ja rakkautta, sitä toivon.

Tänään me Peten kanssa kahden kilistellään hienolle menneelle ja kenties vielä jännittävämmälle tulevalle vuodelle. Nostetaan malja myös kymmenelle yhdessä vietetylle vuodelle. Miten siitä voi olla niin pitkä aika kun me eräissä kotibileissä satuimme istahtamaan samalle sohvalle? Onneksi satuimme.

Hyvää uutta vuotta kaikille teille ihanille, jotka käytte lukemassa juttujani! Onnellista uutta vuotta 2014!

Joulu kuvina

Joulu on jo aikaa sitten taputeltu, mutta palaan pyhäpäivien tunnelmiin kuitenkin vielä tässä tekstissä kuvien kera. Joulumme oli rentouttava ja läheisten täyttämä. Aaton aattona vietimme ihanan illan Peten äidin luona, aattona nautiskelimme maittavasta ateriasta Peten isän kotona ja joulupäivänä suuntasimme minun vanhempieni mökille pariksi yöksi. Olemme siitä onnekkaita, että kaikki lähisukulaiset asuvat samassa kaupungissa kuin me (tai ainakin lähellä), joten tällainen sukkulointi onnistuu pienellä vaivalla. En haluaisi tuhlata pyhäpäiviä pitkiin automatkoihin ja stressaamiseen.

Joulutunnelmaan oli hieman vaikea päästä käsiksi, koska kaikkialla oli lumen puutteen vuoksi yhtä pimeyttä. Onneksi aaton jumalanpalvelus toi joulun sydämeen ja pääsimme oikeaan fiilikseen. Silti joinakin aiempina vuosina joulu on tuntunut enemmän, no, joululta.

Koska kyseessä oli Kertun ensimmäinen joulu, annoimme kameran laulaa. Kuvia kertyi iso kasa muistoksi ensimmäisestä joulustamme pikkutyttömme kanssa. En muistanut kysyä lupaa kanssajuhlijoilta kuvien julkistamiseen, joten tarjolla lähinnä vain meidän naamoja.

Aloitimme joulun vieton Peten äidin luota.

Tonttutyttö mummin kanssa.

Pakettien aukomista jouluaattona.

Ihana uusi lelu!

Minä luulin et minun joululahja oli se peili, mutta sainkin vielä yhden salapaketin!

Peten isän luona koirakaverin kanssa.

Kerttu innoissaan lahjasta (lue: lahjapaperista ja erityisesti naruista).

Äiti oli laittanut mökin kauniin jouluisaksi.

Iloista mieltä.

Joulunpunainen lahja.

 

Ikimuistoinen joulu. <3

Valoa vuoden pimeimpään aikaan

Joulu merkitsee minulle ennen kaikkea yhtä kirkkovuoden suurinta juhlaa, hiljentymista, hiljentämistä ja rakkaimpien kanssa yhdessäoloa. Pidän joulusta, koska silloin ihmiset ovat hyvällä tuulella, kokoontuvat yhteen ja nautiskelevat. Joulukuu kokonaisuudessaan tuo talven pimeimpään aikaan hieman enemmän valoa ja mukavaa kutkuttavaa odotusta.

Vaikka pidänkin joulusta, varsinainen jouluihminen en koe olevani. Leivon mielelläni ympäri vuoden, mutta en suostu ottamaan stressiä joululeivonnaisista. Ne valmistuvat jos inspistä on. En jaksa väkrätä kaiken maailman joulukoristeiden parissa saati viettää lahjaostoksilla aikaa tuntitolkulla. Joululaulut eivät ahdista minua, mutta en niitä määräänsä enempää jaksa kuunnella. Nautin kuitenkin joulukuun tunnelmasta ja varmasti tulevaisuudessa, Kertun kasvaessa, vuosi vuodelta enemmän.

Ihana pieni neiti (5 viikkoa) kävi meillä kylässä sunnuntaina. Kevyt kuin höyhen!

Tämä joulunalusviikko on mennyt mukavasti kaikenlaista pientä touhutessa. Olen paketoinut kummilasten lahjoja, osallistunut kahden naisen pikkujouluihin piirakan ja äitiysvertaistuen merkeissä, nähnyt paria muutakin ystävää ja seurannut Kertun kehitystä kiinnostuksella. Hän on nykyisin niin ison tytön oloinen, kun olemme alkaneet harjoitella istumista. Tänään saimme Peten työkaverilta ihastuttavan, hieman romanttisesti rähjääntyneen, vanhan syöttötuolin. Se saa vielä kuitenkin odottaa käyttäjäänsä pari viikkoa. Huomenna alkaa meidän perheen joululoma, kun Peten töissä on joulujuhla. Iloksemme hän palaa töiden pariin vasta parin viikon kuluttua!

Rauhallista joulunalusaikaa teille kaikille! :)

Ilta kynttilöiden loisteessa

Edesmenneellä ukillani olisi ollut eilen 100-vuotissyntymäpäivä, minkä kunniaksi päivämääristä innostuva isäni vei meidän koko perheen ulos syömään. Ilta oli aivan ihana. Nautimme maittavasta illallisesta yhdessä kaupungin hienoimmista ravintoloista, muistimme ukkia tarinoiden kautta ja kilistimme hänen syntymäpäivänsä kunniaksi kynttilöiden loisteessa. Uskon, että jos ukki näki illanviettomme jostain tuonpuoleisuudesta, hän varmasti myhäili tyytyväisenä.

Oli niin mukava hieman laittautua, syödä hyvin parhaassa mahdollisessa seurassa ja nauttia jopa pari lasillista viiniä. Ravintolasta jatkoimme iltaa vanhempieni luokse, jossa katselimme isovanhempieni vanhaa perhealbumia ja tutustuimme ukin sotahistoriaan. Kaikki taisivat olla aika innoissaan sukelluksesta omaan perhehistoriaamme. Kotona olimme vasta lähempänä puolta yötä.

Missäs meidän pikkutyttö sitten illan ajan oli? No meidän mukana koko ajan. Minua jännitti kovasti etukäteen se, miten tällainen ilta onnistuu vauvan kanssa. Hän kun alkaa yöunilleen kahdeksan aikaan ja meidän pöytävaraus oli vasta puoli kahdeksan. Pelotti, ettei hän rauhoitu yöunilleen vaunuihin vaan alkaa itkemään ravintolassa. Jännitin kovasti, että illallinen menee ihan hösseliksi ja joudumme poistumaan ennen alkupaloja kotiin.

Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin. Ei tyttö ihan heti yöunilleen asettunutkaan, mutta hengaili tyytyväisenä (ja hiljaisena) vaunuissaan unta odotellen. Pian hän jo nukahti ja heräsi vasta kotimatkalla autoon siirrettäessä. Kotona sitten syötin Kertun, jonka jälkeen hän jatkoi uniaan. Kannatti uskaltaa kokeilla!

Ei kai sille mitään mahda, että tällaiset normaalista arjesta poikkeavat järjestelyt pelottavat pienen vauvan kanssa. Varsinkin kun lapsi on ensimmäinen, eikä kokemusta ole. Usein haluaa itse vain päästä helpoimmalla ja skipata erityisjärjestelyjä vaativat tilanteet. Joskus kuitenkin kannattaa uskaltaa kokeilla uusia juttuja, koska palkintona saattaa olla todella mukava ilta aikuisseurassa.

Ensimmäinen isänpäivä

Sunnuntaina juhlittiin tosiaan Peten ensimmäistä isänpäivää. Minua jännitti niin, että heräsin aamukuudelta kahden nukkuvan kaverin viereen valvomaan. Kun viimein Pete heräsi (saatoin vähän häikäistä häntä kännykän valolla) pääsimme Kertun kanssa onnittelemaan iskää. Hän sai kortin, pehmeän paketin ja paljon suukkoja. Köllöttelyjen jälkeen tein hänelle vielä herkku aamupalan.

Päivä oli ihana ja touhukas. Kahvittelimme Peten tädin luona ja ukkiloissa yhteensä kolmeen otteeseen. Kaikki olivat hyvällä tuulella ja nauttivat isänpäivätunnelmasta. Saimme kuulla mielenkiintoisia tarinoita myös Peten nuorena edesmenneestä mummista, jolta jäi aikanaan viisi alaikäistä lasta kaipaamaan. Kuulimme hienon rakkaustarinan komeasta sotamiehestä ja kauniista nuoresta lotasta, jotka menivät naimisiin neljännellä tapaamiskerralla pommikoneiden jylinässä. Minä olen aina ollut heikkona tällaisiin mielikuvitusta ruokkiviin historiallisiin tositarinoihin.

Tärkeintä oli, että Pete sai olla päivänsankari ja nauttia ihkaensimmäisestä isänpäivästään.

Maailman paras iskä

Tänään on isänpäivä. Peten ihka ensimmäinen. Tarkoituksena on nautiskella aamulla rauhassa toistemme seurasta, ihastella Kertun (ja äidin) vauvakerhossa tekemää isänpäiväkorttia ja halitella ja pusutella erityisen paljon. Tänään juhlitaan isiä.

En voi edes sanoin kuvailla kuinka onnellinen olen, että Pete on lapseni isä. Tiedän, ettei Kerttu voisi parempaa isää toivoa. 

Isänpäiväkorttiin kirjoitin Kertun puolesta näin:

Kiitos isä, että jaksat väsymättä touhuta kanssani.
Kiitos, että keksit hölmöjä loruja ja hassuja lempinimiä minulle.
Kiitos, että tanssitat minua kun olen väsynyt, suukottelet ja paijaat loputtomasti.
Kiitos, että saan nauraa kanssasi ja väsyn tullen nukahtaa syliisi.
Kiitos, että rakastat minua koko sydämestäsi.
Niin minäkin sinua.

Hyvää isänpäivää kaikille muillekin mahtaville isille! Eikä vähiten sille minun omalle rakkaalle.

Kastejuhla

Lauantaina oli hieno päivä, meidän Kertun juhla. Tytär sai kasteen lahjan kauniissa tilaisuudessa rakkaiden ystävien ja perheenjäsenten ympäröimänä. Juhla järjestettiin yhteisvoimin läheisessä kirkossa, jonka sivulaivassa myös kahvit ja kakut nautittiin. Kerttu otti juhlallisuudet rennosti, mutta äiti jännitti ja stressasi aika paljon. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja mikä tärkeintä, tyttö sai lahjoista hienoimman, kristillisen kasteen, joka kantaa häntä läpi elämän vaiheiden.

Lapsemme sai myös neljä mahtavaa kummia, jotka varmasti ovat hänen turvanaan ja auttavat silloin kun hän tukea tarvitsee. Juhlasta teki vielä astetta hauskemman se, että kastepappina toimi rakas ystävä. Se sama, joka vihki meidät Peten kanssa avioliittoon lähes tasan kaksi vuotta sitten.

Ihana oli huomata konkreettisesti, että Kerttu on maailman onnekkain pikkutyttö. Hänellä kun on niin monta ihmistä, jotka häntä rakastaa.