maanantai 27. tammikuuta 2014

Suunnitelma osa II

Kerroin aiemmin minun ja Peten suunnitelmasta, jonka turvin pyristelemme irti täydellisestä vauvapöhnästä ja toivotamme tervetulleeksi muutakin elämää. Eli omat urheiluharrastukset ovat palanneet kuvioihin. Vauhtiin päästyämme, aloimme miettiä, mitä muita asioita kaipaamme "entisestä elämästämme" eli ajasta ennen vauvaa. Mitä sellaista teimme yhdessä, josta saimme iloa ja onnen tunteita? Voisimmeko edelleen tehdä niitä asioita, mutta nyt yhdessä Kertun kanssa?

Ongelmaksi oli muodostunut se, että vauvan tultua lähteminen on ollut muka vaikeampaa. Liian usein viikonloppujen menot ovat suuntautuneet vaunulenkille tai mummoloihin. Älkääkä ymmärtäkö väärin, edellä mainituissa ei ole mitään vikaa! Tajusimme kuitenkin, että kaipaamme elämäämme enemmän vaihtelua ja keksimme (tai kröhöm, minä keksin) nerokkaan idean: lauantain kulttuuriaamu. Meitä on siunattu sosiaalisella ja suhteellisen joustavalla lapsella, joten tietysti Kerttu on menossa mukana.

Idea on, että lauantaisin suuntaamme johonkin kulttuurikohteeseen. Tiukkoja rajoituksia ei ole. Paremman kohteen puutteessa, retki voi suuntautua vaikka kiinnostavaan kahvilaan tai melkeimpä minne vain. Pääasia on, että teemme jotain pientä tavallisesta poikkeavaa. Museot ja taide on meidän yhteinen kiinnostuksen kohteemme, joten siitä alkuperäinen idea. Kotikaupunkimme ei ole suuren suuri, eli museot loppuvat kyllä muutamassa viikossa kesken. ;)

Viime lauantaina vietimme kulttuuriaamua ensimmäistä kertaa. Vauvateknisistä syistä aamu vaihtui iltapäiväksi, mutta onneksi pääsimme lopulta matkaan. Suuntasimme Kuopion museoon KPY:n näyttelyyn, joka oli yllättävän mielenkiintoinen. Valitettavasti kokemuksemme ei käy vinkiksi muille kiinnostuneille, sillä näyttely oli esillä viimeistä päivää.

Idea oli, että Kerttu olisi päässyt osalliseksi kulttuurista, mutta neiti päätti nukkua pitkästä aikaa kunnon päiväunet. Hän heräsi sitten sopivasti, kun olimme kaupungilla syömässä ja päädyin imettämään invavessaan... Päivä oli kuitenkin tosi kiva ja aiomme jatkaa suunnitelmaa aina mahdollisuuksien mukaan.

Kiinnostavista kohteista voi mielellään vinkata kommenttiboksiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti