Pikku Kerttu 8 kk

Mamman synttärit menivät jo, mutta pieni neiti täyttää tänään  kahdeksan kuukautta. Uskomatonta. En tee tällä kertaa perusteellista selvitystä Kertun kehityksestä, vaan keskityn ainoastaan yhteen osa-alueeseen.

Ensijärkytys alkaa jo hiljalleen väistyä. Nimittäin järkytys siitä, että pikkutyttöni kasvoi isoksi yhdessä yössä. Niin isoksi, että oppi yhtäkkiä nousemaan seisomaan. Yhden päivän harjoitteli ja illalla jo seisoskeli pinnasängyssään huutelemassa. Pari päivää tästä ja hän oppi konttaamaan. Siihenkin riitti muutaman tunnin harjoittelu. Nyt Kerttu hilluu minkä kerkiää. Nousee seisomaan kaikkea (olkkarin pöytä, sohva, tuoli, kaappi, you name it) vasten ja pääsääntöisesti konttaa ryömimisen sijaan. Minne pikkuvauvani hävisi?

Olen oikeasti käynyt läpi paljon ajatustyötä näiden kehitysaskelten tiimoilta. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Nyt aivot alkavat vihdoin tajuta, että hän kasvaa, kehittyy, vauhti lisääntyy ja se on ihan hyvä niin. Työtähän se toki teettää. Koko ajan täytyy vahtia, ettei pää kolahda ties minne. Voi Kerttu, olisit vielä hetken malttanut. ;)

Paljon onnea rakkaimpani, Kerttu kahdeksan kuukautta! Ihana, taitava, touhukas tyttö.

Kahdeksan + 1 kuvaa Kertusta

Pidimme Kertun kanssa pari päivää sitten pikkuisen kuvaussession. Nätti mekko oli päällä jo kerhopäivän jäljiltä, valkoinen lakana pyykkitelineen päälle ja muutama nopea räpsy. Ihan kivoja kuvia tuli näinkin pienellä vaivalla!

Mekko on merkkiä Duns. Ostin sen Kertulle vuodenvaihteessa nettikaupan alennusmyynnistä. Ideana oli, että hän voisi käyttää sitä kesällä, mutta kuinkas kävikään. Meidän neiti menee pituuskäyrien ylärajoilla ja mekkoa käytetään nyt.

Eilen tein jotain radikaalia, nimittäin vihdoin uskalsin ottaa sakset ja leikata tytön hutkulahiuksia hieman lyhyemmiksi. Polkka on mielestäni tosi söpö! Pete ei tykännyt siitä, että menin Kertun hiuksiin koskemaan. Kasvaahan ne sitten joskus. ;)

Viimeisenä yksi behind the scenes -kuva. Iloista viikonlopun jatkoa!

Seiska täynnä!

Kerttu täytti taas pyöreitä eli seitsemän kuukautta tuli mittariin. Ajattelin tällä kertaa skipata ainaisen virren siitä kuinka aika menee niin nopeasti, vastahan se syntyi ja niin edelleen. Sen sijaan kirjoitin ylös konkreettisia asioita Kertun elämästä seitsenkuisena. Näitä voi olla sitten joskus myöhemmin hauska lukea.

Vauvathan ovat luonnollisesti erilaisia ja oppivat asioita eri tahtiin. Siksi kaikenlainen vertailu on turhaa. Silti voi olla hauska joskus (kenties jos hamassa tulevaisuudessa meillä on toinen seitsenkuinen) muistella, että mitä kaikkea Kerttu tässä vaiheessa jo osasi, ja mikä oli vielä hakusessa.

Kerttu on selkeästi liikkuvaista sorttia. Hän oppi ryömimään pari viikkoa sitten, mutta ei vielä yritä kovin kauas. Viime päivinä ryömimisen  rinnalle on tullut selkeä pyrkimys konttausasentoon ja jopa pystyyn. Tukea vasten hän jo seisoo jonkin aikaa. Kaikki tavarat kiinnostavat, mutta erityisiä suosikkejakin, joiden luokse kannattaa liikkua jopa maton toiselta reunalta toiselle, löytyy. Kerttu rakastaa varsinkin sanomalehtiä, varpaita, kaukosäätimiä, aikakauslehtiä ja tuolin jalkoja.

Syömiset ja päiväunet vaihtelevat todella paljon. Toisina päivinä ne onnistuvat, mutta usein hommat ovat vähän sinne päin. Maitoa Kerttu syö vielä paljon, soseet ja sormiruoat maistuvat heikommin. Puuro sentään kelpaa useimpina päivinä. Yritän ottaa ruoka-asian mahdollisimman rennosti, koska varmasti Kerttu vielä syömisen idean tajuaa.

Kerttu juttelee meille omalla tyylillään, välillä intoutuu kiljumaan ja ihastelee omaa ääntään. Luulen, että sanoja ei ole vielä pitkään aikaan tulossa, sillä kaikki energia tuntuu menevän liikkumiseen. Vauvakerhossa hän ottaa aiempaa enemmän kontaktia muihin lapsiin. Siellä he pitävät toisiaan kädestä kiinni ja haparoiden tunnustelevat uusia tuttavuuksia.

Kerttu on hoikka ja pitkä tyttö. Pääasiassa käytämme jo vaatekokoa 80! Eilen kotivaaka näytti tasaluvun 8 kg. Hampaita on edelleen pyöreä nolla.

Kehityksen myötä Kerttu on oppinut paitsi leikkimään enemmän itsekseen, myös vaatimaan entistä enemmän huomiota. Hän tajuaa millä äänensävyllä kannattaa vinkua, jotta äidin tai iskän saa helposti luokseen. Useimmiten hän on kuitenkin oikein hyväntuulinen ja hymyileväinen pikkuinen neiti. Iloinen touhottaja, vilkas viipottaja, superrakas kaikkinensa. <3

Kevättä kohti

Meillä on tämä viikko lähtenyt huomattavasti viime viikkoa paremmin käyntiin. Kerttu alkaa olla terve ja (kymmenen HURAA-huutoa) näyttää löytäneen päiväunet uudelleen! \o/ Se oma aika keskellä päivää on todellista luksusta, joka auttaa jaksamaan paremmin kaikki muut hetket. Parasta päiväunissa tietysti on se, että tyttö jaksaa olla paremmalla tuulella hereillä ollessaan. Miinuspuolena levottomammat yöt, mutta ilmeisesti kaikkea ei voi saada.

Kerttu on tosiaan ollut kuin eri tyttö. Hän on iloinen, nauravainen ja jaksaa touhuta myös yksikseen. Luulen, että hänellä on menossa pienimuotoinen äitikausi, koska ensimmäistä kertaa elämässään minä tunnun olevan suositumpi kuin isänsä. Minä saan enemmän suukkoja ja hymyjä. Hauskaa vaihtelua mielestäni! :) Hän ei tällä hetkellä varsinaisesti vierasta, mutta silmät etsivät äitiä koko ajan.

Olen viime aikoina pohtinut paljon omistamista ja materialismia. Olemme käyneet aiheesta kiinnostavia keskusteluja Peten ja parin ystävän kanssa. Miten löytää tasapaino esteettisyyden kaipuun ja turhan tavaran haalimisen välille? Mikä on tarpeeksi? Mikä minut tekee onnelliseksi? Mistä voisin luopua? Mitä saan tilalle? Tuoko uudet kengät onnen?

Vanhemmiltani tuliaiseksi tullut kesämekko Kertulle tuotti ainakin iloa moneksi päiväksi. Ihana häivähdys Miamin aurinkoa tänne pakkasen keskelle. Mekko sisältää myös lupauksen kesästä ja jossain tulevaisuudessa häämöttävistä rantakeleistä.

Nuhanenä ja päiväunet, jotka loistavat poissaolollaan

Huh, mikä viikko! Kerttu on ollut flunssainen ja siksi paljon tavallista vaativampi. Onneksi hän on jaksanut olla hyväntuulinen edes silloin, kun minä olen ollut kosketusetäisyydellä. Ne hetket kun olen näpytellyt tekstiviestiä, laittanut itselleni ruokaa, käynyt vessassa tai muuta yhtä törkeää neitokaisen epähuomioimista, niin kitinä on alkanut välittömästi.

Luulen, että suurin syyllinen tähän on ollut se, etten ole uskaltanut nukuttaa Kerttua pihalla kuin yhtenä päivänä. Täällä on ollut joka päivä yli 20 astetta pakkasta, ja vaikka en ole kovin tiukka pakkasrajan suhteen, kuulostaa se minusta jo paljolta. Sisällä unet ovat olleet kerrallaan puolen tunnin luokkaa ja niillekin nukahtaminen erittäin vaikeaa. Onneksi illalla Kerttu on ottanut univelkaa takaisin ja alkanut tavallista aiemmin yöunille.

Olen tietysti syyttänyt pakkasta ja flunssaa tästä "vaiheesta", mutta tänään tulin miettineeksi, että voihan takana olla muutakin. Ensinnäkin meidän neiti on erittäin sosiaalista sorttia. Tänään vietimme aamupäivän mummolassani ja siellä Kerttu oli kuin enkeli. Ei kitissyt lainkaan ja viihtyi pitkiä aikoja omissa leikeissään. Isoukin syli oli erityisen mieluinen.

Toisekseen, Kerttu on viime viikkojen aikana oppinut hurjasti uusia taitoja. Hän jopa orastavasti ryömii sekä viihtyy huomattavasti enemmän kämmentensä varassa mahalla ollessaan. Selvästi halu päästä liikkeelle on suuri. Voikohan olla, että nämä uudet taidot ja nopea kehitys ovat syy kadoksissa olevaan unirytmiin?

Vaikka viikko onkin ollut tavallista raskaampi, olen yrittänyt iloita pienistä asioista. Lisääntyvä valo ja tuoreet tulppaanit, Kertun hymyt, omalta tuntuva tanssiharrastus, pienimuotoinen neulomisinnostus (kesti kaksi iltaa, mitään ei tullut valmiiksi),ystävän uutiset kaivatusta työpaikasta, rakkaan mieheni tarjoama hartiahieronta. Onhan näitä! :)

Ensi viikosta toivon astetta sosiaalisempaa, hieman touhukkaampaa, paljon raikkaampaa, terveempää ja  lunkimpaa. Ja tässä on vielä viikonloppukin välissä.

Ainiin, tiedoksenne, että sokerilakko ei ole näissä olosuhteissa voinut oikein hyvin. Aurinkoista viikonloppua! :)

Niin perus

Sitä oltais jo kuun puolivälissä. Meille ei perusarkea kummempaa tähän tammikuuhun kuulu. Olemme saaneet Kertun kanssa jo rutiineista kiinni, minkä ansiosta päiväunia nukutaan nykyisin enemmän kuin puolituntia. Kahden-kolmen tunnin päikkärit loistavat edelleen poissaolollaan, mutta parempaan suuntaan olemme menossa.

Huomenna alkaa kerho ja illalla mun oma aika eli salsa. Ihan tavallisia juttuja, mutta meille kovin tärkeitä.

Kärsin totaalisesta black outista mitä tulee blogin aiheisiin. Kuvia voisin ottaa rakkaasta tyttärestäni vaikka joka päivä, mutta tuntuu hölmöltä kerrata tänne meidän ihan perusperus arkea. Jos teille tulee mieleen jotain aihetta mistä haluaisitte minun kirjoittavan, ottaisin ehdotuksia mieluusti vastaan. :)

Vaikka toimintarintamalla onkin hiljaista, niin pääkopan sisällä kuhisee. Ajatukset suuntautuvat päivä päivältä enemmän kohti lempivuodenaikojani kevättä ja kesää. Niin kovasti odotan maaliskuisia pakkaspäiviä, huhtikuisia vaunulenkkejä lenkkarit jalassa ja suurinta rakkauttani toukokuuta leskenlehtineen. Odotan ihanaa lemmenkesää ja hieman jo syksyn työrupeamaa. Suunnittelen, mitä kaikkea kivaa me voidaan kesällä touhuta, kun näiltä näkymin olemme koko perhe vapaalla.

Tämä kaikki edellä mainittu on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että elämässä pitäisi elää hetkessä ja nauttia jokaisesta päivästä. Tammikuu ei vaan koskaan ole ollut mun juttu.

Kertun uninurkka

Kertulla ei ole kotonamme omaa huonetta, vaan oma nurkka meidän makkarissa. Ainakin niin pitkään kun tyttö heräilee öisin, emme edes harkitse hänen siirtämistään toiseen huoneeseen. Voi olla, että hän nukkuu kanssamme vielä 3-vuotiaana tai sitten siirtyy omaan huoneeseen muutaman kuukauden päästä. Ensimmäistä vaihtoehtoa pidän todennäköisempänä, koska me kaikki kolme nukumme melko hyvin. Toimivaa unijärjestelyä ei mielestäni kannata mennä sörkkimään. Jos vanhemmat tai vauva olisivat kovin herkkäunisia, kannattaisi omaa huonetta varmasti miettiä jo aiemmin.

Tällä hetkellä Kerttu menee nukkumaan 19.30-20 aikaan. Hän nukkuu omassa sängyssään suurimman osan yötä, mutta usein aamuyön syötön yhteydessä jätän hänet meidän väliin. Yösyöttöjä on yleensä enää vain yksi. Aamulla unet jatkuvat 7-8 asti. Hänelle tulee siis todella pitkät yöunet, mikä varmasti vaikuttaa päiväunien pituuteen. Päivällä hän nukkuu nykyisin todella vähän. Viime päivinä päiväunien pituus on jäänyt YHTEENSÄ alle kahteen tuntiin. Sitäkään ei siis nukuta yhdessä pätkässä. Aluksi meinasin jo huolestua asiasta, mutta internetin ihmeellisestä maailmasta löysin tiedon, että puolivuotias vauva nukkuu keskimäärin 14 tuntia vuorokaudessa. Tämä siis meillä toteutuu useimmiten. Kerttu on aktiivinen ja hyväntuulinen, joten oletan, ettei hän kärsi päiväunien puutteesta.

Olisi kiinnostavaa tietää kuinka monta tuntia teidän vauvanne nukkuvat vuorokaudessa?

Suunnitelma

Loppiaisena olimme lähdössä Peten suvun perinteisille joulun lopettajais -kahveille. Muutama nopea räpsy minusta ja puolivuotiaasta neidosta juhlatamineissa. Ulkona vaan on niin pimeää, että "valoisaan" aikaankin on vaikea saada hyviä kuvia. Tule jo kevät ja aurinko!

Alkutahmeudun jälkeen arki on lähtenyt taas käyntiin. Kertun syömiset ja unet ovat vielä minun mielestäni melkoisen hakoteillä, mutta itse tyttö on ollut parina viime päivänä tyytyväinen. Kai hän syö ja nukkuu riittävästi, jos jaksaa olla oma iloinen itsensä. En ole vielä päässyt yli siitä faktasta, että tyttäreni päiväunet ovat vaihtuneet kolmesta tunnista kolmeen varttiin, mutta prosessi on käynnissä. Kaikkeen tottuu vai miten se nyt meni? :)

Jokaiselle päivälle olen pyrkinyt kehittämään pientä ohjelmaa, etten jää koko päiväksi neljän seinän sisälle. Ulkona on sateinen ja ankea keli, mutta silti (ja juuri siksi) ulkoilu tekee todella hyvää. Tiistaina ja keskiviikkona treffailin kavereita, tänään kävin anoppia moikkaamassa ja huomenna lähden kaupungille. Ensi viikolla alkaa taas kerho ja viikottainen jumppa kaverin kanssa. Tulevalla viikolla aion aloittaa jälleen myös ihan ikioman harrastuksen. Salsaaminen kerran viikossa on juuri sitä mitä tällä hetkellä kaipaan ja tarvitsen.

Yritämme nyt Peten kanssa kummatkin ottaa hieman enemmän omaa aikaa. Olemme sopineet, että kummankin täytyy (vaikka ei huvittaisikaan) lähteä kotoa pois omaan harrastukseensa vähintään kerran viikossa. Sen lisäksi aiomme hyödyntää aiempaa enemmän tilanteita, joissa meille tarjoutuu mahdollisuus olla kahdestaan ilman Kerttua. Ainakin yhdet joululahjaleffaliput kuumottavat lipaston laatikossa. :)

Syksy oli kaikessa vauvapöhnässään ihana, mutta myös uuvuttava. Nyt meillä on keväälle ainakin suunnitelma valmiina, jotta tulevista kuukausista tulisi hieman energisemmät kuin miltä viime aikoina on tuntunut.

Sääennusteet lupaavat vihdoin pakkasta. Jospa se aurinkokin joskus näyttäytyisi. Mukavaa loppuviikkoa!

Hampaat irvessä

Arki on tullut taloon. Kaikessa ihanuudessaan ja karmeudessaan. Ensimmäinen päivä kaksin Kertun kanssa ei mennyt ihan putkeen. Hänellä on jo noin viikon ajan ollut päiväunet täysin kadoksissa ja viimeiset pari-kolme päivää hän on ollut päivisin melkoisen huonotuulinen. Veikkaan syyksi hampaita, koska kiukkuilun lisäksi hän keskittyy lähinnä nakertamaan sormiaan ja hankaamaan leukaansa.

Ystäväni kävi tänään meillä lounastamassa, jolloin Kerttu jaksoi kiukuttelun lomassa jopa välillä leikkiä ja hymyillä. Päivä kuitenkin huipentui noin tunnin mittaiseen itkukohtaukseen, joka helpotti vasta kun Pete tuli kotiin sylittelemään uudella tarmolla. Itse painuin lenkkisaunaan. Nyt Kerttu on jälleen aika lailla oma itsensä, joten veikkaan, että hammaskivut unohtuivat, kun sai iskän kanssa touhuta.

Nyt tietysti odotan niitä hampaita malttamattomana. Mitään ei kuitenkaan vielä ikenistä pilkota, joten sormet ristiin, ettei tätä jatkuisi tuhottoman pitkään. Olen ymmärtänyt, että hammasoireilu voi kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Puuh.

Onhan siinä arkeen paluussa sentään paljon kivaakin. Uusi alku, vanhat rutiinit ja tavallisen arjen ihanuus. Viikoittain toistuvat kerhot, treffit, lenkkisaunat ja jumppahetket. Päiväkahvit Kertun touhuja seuratessa tai yksin hyvän ohjelman parissa (niistä päiväunista riippuen). Vertaistukipuhelut toiselle samojen asioiden parissa tuskailevalle kotiäidille. Pikkuhiljaa pitenevät päivät ja suloinen kevään odotus.

Tällaisina päivinä on hyvä muistuttaa itselleen, että kaikissa elämäntilanteissa on ne huonot ja hyvät puolensa. Huomenna aion keskittyä jälkimmäisiin.

Keppuli puoli vuotta

Meidän neiti täyttää jo puoli vuotta! En. Voi. Käsittää.

Kävimme pari päivää sitten 6 kk-neuvolassa hakemassa Kertulle uudet mitat. Nyt oli onneksi painokäyrä lähtenyt nousuun! Pituutta oli jo huimat 70,4 cm ja painoakin 7690 g.

Millainen tyttö Kerttu on puolivuotiaaana? Hän on varsinainen könyäjä. Liikkuu jatkuvasti, on kiinnostunut kaikesta ja haluaa näplätä ihan kaikkea. Haluaisi kovasti liikkua eteenpäin, mutta ei ole ihan vielä tajunnut miten se tapahtuu. Pääsee kuitenkin jo joitakin senttejä liikkumaan lelua kohti. Liikkuu mahallaan, pyörii napansa ympäri. Kääntyy jo silloin tällöin mahalta selälleen, mutta useimmiten vielä itkun kanssa.

Kerttu on aikamoinen huimapää, tykkää rajuista leikeistä, hyppyyttämisestä ja kaikenlaisesta pyörittelystä. Nauraa paljon, kun häntä hauskuuttaa. Saa vimmakohtauksia, jolloin kirkuu innoissaan ja yrittää houkutella aikuisia hänen kanssaan leikkiin. On jokseenkin tottunut olemaan huomion keskipisteenä.

Hän on erityisen kiinnostunut varpaista. Omista ja muiden.

Kertun vahvuuksiin ei kuulu sinnikkyys. Hän ei ole pitkäpinnainen, kaikkeen uuden opetteluun tulee nopeasti mukaan Seppo Räty -tyyliset karjahtelut.
 
Hän on todella sosiaalinen tapaus. Rakastaa ihmisiä ja hulinaa ympärillään. Samaan aikaan Kerttu on myös kuitenkin melko herkkä säikähtämään ja vierastaa tuntemattomia (ja välillä myös tuttuja) naamoja. Kyllästyy helposti äidin ja iskän seurassa. Edellä mainituista syistä johtuen monet kuvittelevat Kertun olevan aina hyväntuulinen ja helppo. Väärin.

Kerttu on kuitenkin viime aikoina selkeästi kiinnostunut leluista ja viihtyy virkeänä ollessaan jonkin aikaa omissa leikeissään. Väsyneenä kaipaa jatkuvaa äidin tai iskän huomiota.

Hän on selvästi keskittynyt liikkumisen harjoitteluun kielen kehittymisen kustannuksella. Moniakaan tavuja ei ole vielä kuulunut. Kommunikoi kiljumalla ja öhkämällä. Ehkä ikävin mukana kulkeva "vaiva" on, että vatsanportti on edelleen löysä ja ruokailun jälkeen on aina oksennusvaara.

Kokonaisuudessaan Kerttu on mitä rakastettavin pieni tyttö. Yksi tiiviistä kolmen tiimistä. Äitinsä maailman keskipiste.

Joulu kuvina

Joulu on jo aikaa sitten taputeltu, mutta palaan pyhäpäivien tunnelmiin kuitenkin vielä tässä tekstissä kuvien kera. Joulumme oli rentouttava ja läheisten täyttämä. Aaton aattona vietimme ihanan illan Peten äidin luona, aattona nautiskelimme maittavasta ateriasta Peten isän kotona ja joulupäivänä suuntasimme minun vanhempieni mökille pariksi yöksi. Olemme siitä onnekkaita, että kaikki lähisukulaiset asuvat samassa kaupungissa kuin me (tai ainakin lähellä), joten tällainen sukkulointi onnistuu pienellä vaivalla. En haluaisi tuhlata pyhäpäiviä pitkiin automatkoihin ja stressaamiseen.

Joulutunnelmaan oli hieman vaikea päästä käsiksi, koska kaikkialla oli lumen puutteen vuoksi yhtä pimeyttä. Onneksi aaton jumalanpalvelus toi joulun sydämeen ja pääsimme oikeaan fiilikseen. Silti joinakin aiempina vuosina joulu on tuntunut enemmän, no, joululta.

Koska kyseessä oli Kertun ensimmäinen joulu, annoimme kameran laulaa. Kuvia kertyi iso kasa muistoksi ensimmäisestä joulustamme pikkutyttömme kanssa. En muistanut kysyä lupaa kanssajuhlijoilta kuvien julkistamiseen, joten tarjolla lähinnä vain meidän naamoja.

Aloitimme joulun vieton Peten äidin luota.

Tonttutyttö mummin kanssa.

Pakettien aukomista jouluaattona.

Ihana uusi lelu!

Minä luulin et minun joululahja oli se peili, mutta sainkin vielä yhden salapaketin!

Peten isän luona koirakaverin kanssa.

Kerttu innoissaan lahjasta (lue: lahjapaperista ja erityisesti naruista).

Äiti oli laittanut mökin kauniin jouluisaksi.

Iloista mieltä.

Joulunpunainen lahja.

 

Ikimuistoinen joulu. <3