Sunnuntaina Kerttu alkoi uhkaavasti niiskuttamaan ja aikamoinen flunssa sieltä sitten tulikin. Onneksi kuumeelta ollaan vältytty. Eilinen kova pakkanen (täällä -21) ja neidin tauti tekivät sen, että oli aikamoisen rankka päivä. Päiväunet olivat sisällä tukkonenäisenä täysin olemattomat. Onneksi sentään kaveri oli puoli päivää kylässä. Kyllä tulivat apukädet tarpeeseen. Tänään on onneksi ollut jo hieman rennompaa. Pakko sanoa, että Kerttu on tosi reipas kipeänäkin. Päiväunien puute vaan tietysti aiheuttaa sen, ettei yksin jaksa olla lainkaan.
Tänään aamu lähti jo huomattavasti paremmin käyntiin. Ehdin syödä Peten kanssa kahdestaan aamupalan ennen kuin Kerttu heräsi. Tuumasin, että tästä voi tulla ihan hyvä päivä. Tyttö ei saanut taaskaan nukahdettua päiväunille, vaikka oli todella väsynyt. Suikkasin hänet kantoreppuun ja uni tuli heti. Kohta lähdetään pihalle auringonpaisteeseen vaunuilemaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että huonoa päivää seuraa hyvä päivä. :)
Aurinkoa teidänkin viikkoonne!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti