Lady in Pink

Tai paremminkin baby in pink. ;) Aika suloinen väri tuo pinkkikin on, vaikka yleensä suosinkin enemmän unisex-värejä. Kiinnostava kirjoitus lastenvaatteiden värien vaikutuksista täällä. Bongasin jutun yhdestä blogisuosikistani Puutalobabysta.

Asiaa on nyt siis tutkittukin: lastenvaatteiden värit vaikuttavat siihen, kuinka lasta kohdellaan esimerkiksi päiväkodissa. Vaaleanpunaiseen pukeutuneita tyttöjä söpötellään, kun taas värikkäisiin action-hahmopaitoihin pukeutuneita lapsia rohkaistaan reippauteen. Lapsille siis todella puhutaan eri sävyyn riippuen siitä, minkä värisiin vaatteisiin hänet on puettu.

Jäin miettimään myös sitä, mihin sävyyn itse puhelen Kertulle. Haluaisin kasvattaa hänet sillä tavoin perinteisistä sukupuolirooleista vapaaksi, että hän saisi kasvaa täysin omaksi itsekseen. Totuus nimittäin on, etten vielä voi tietää lainkaan onko hänen tulevat piirteensä herkkiä, rempseitä, rohkeita, naisellisia tai jotain ihan muita. En haluaisi puheillani ohjata häntä tietynlaiseksi. Kuitenkin usein huomaan leperteleväni hänelle: "kaunis neitokainen", "nätti tyttö" tai "äidin oma prinsessa". Haluaisin suosia lepertelyssäkin enemmän unisex-tyyliä. Ihana, söpö, taitava ja rakas ovat onneksi myös kovassa käytössä.

Joskus herkuttelen ajatuksilla Kertun tulevista vuosista. Luulen, että hänestä tulee isonakin touhukas tyttö, joka viihtyy ihmisten parissa. Mielenkiintoista on nähdä periikö hän lahjakkuutta kädentaidoissa isältään vai viihtyykö hän enemmän nenä kiinni kirjassa, kuten äitinsä nuorena. Millainen luonne hänelle tulee? Missä asioissa hän eroaa minusta? Kolahtavatko persoonallisuutemme jossain kohtaa väärällä tavalla? Miten hän pärjää koulussa? Entä koulumaailmassa? Mikä hänestä tulee isona?

Jos jotain haluan Kertulle opettaa, niin sen, että hän kelpaa meille ja maailmalle juuri sellaisena kuin on.

Tästä taisi tulla taas aika kerttupainotteinen kirjoitus, mutta ainakin mummit tykkäävät. :) Ihania kuvia ihanasta tytöstä. Apua, viikon päästä hän on jo neljä kuukautta.

Kuvatulitus

Viime päivät ovat menneet jostain syystä melko väsyneissä tunnelmissa, joten blogissa on ollut hiljaista. Viikonloppu oli kiva, mutta muuten syksy taitaa tehdä tehtävänsä mitä tulee omaan mielialaan. Taitaa olla aika kaivaa kirkasvalolamppu komeron perukoilta esiin. Kuvannut olen jonkin verran, mutta useimpina päivinä tuntuu vaikealta löytää aikaa blogille. Kertun päikkäriajat olen mieluiten kavereiden kanssa, kaupungilla tai muuten vain pihalla tuulettumassa. Iltaisin taas en raaski uhrata perheen yhteisestä ajasta tai parisuhdeajasta hetkeäkään, joten luvassa lienee vähän hitaampaa postaustahtia. En kuitenkaan aio lopettaa kokonaan! Niin arvokasta palautetta olen saanut ystäviltä ja sukulaisilta, jotka blogia lukevat.
+

Yllä olevat Instagram-kuvat ovat parin viikon takaa. Sain kummityttöni kylään ja "leikimme" kampaajaa, leivoin omppupiirakkaa, fiilistelimme Kertun ensilunta ja ostin sen kauan himoitsemani kynttelikön. Ehkä me jotain muutakin touhuttiin, mutta tässä joitakin hetkiä.

Alla on sitten hieman tuoreempia kuvia viime päiviltä. Sieltä löytyy ainakin lyttääntyneet pinaattiletut (allekirjoittaneen käsialaa), tuulipukuäiti räntäsateessa, isomummin kutomat villahousut, Kerttu kantorepussa ja vanhempieni koira lenkkeilemässä.

Nykyisin tuntuu, että päivät jakaantuvat hyvin kaksijakoisesti todella mukaviin ja aikamoisen väsähtäneisiin. Eilinen esimerkiksi oli melko raskas, varsinkin kun Pete tuli kotiin vasta lähempänä seitsemää. Hölmöyttäni (ja osittain olosuhteiden pakosta) pyörin kotioloissa koko päivän. VIRHE. Tänään sitten päätin aamusta lähtien touhuta enemmän. Suuntasimme kaupungille asioille ja kavereiden kanssa lounaalle. Sääkin suosi ja pääsimme kävelemään edestakaisin kuivassa kelissä. Äsken Pete tuli kotiin ja nyt on erittäin hyvä fiilis. Näin niitä onnistuneita päiviä tehdään.

Näissä tunnelmissa toivotan teille kivaa loppuviikkoa!

Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa

Kerttu on nyt 3,5 kuukautta vanha. Minusta tuntuu (toivon hartaasti), että olemme ohittaneet kaikkein vaativimmat ajat, pikkuvauvan ensimmäiset kuukaudet. Touhu oli aluksi hemmetin raskasta, koska kaikki oli uutta, mutta viikko viikolta vauvan kanssa oleminen on helpottunut. Nyt ajattelin, että on hyvä aika pistää muistiin ajatuksia ja kehitysaskeleita (vauvan ja äidin) ensimmäisten vajaan neljän kuukauden ajalta. Toivottavasti jaksatte lukea.

0 kk
Heinäkuun alussa, hurjan ponnistelun seurauksena sain pienen nyytin syliini. Olin varautunut siihen, ettei se odotettu äidinrakkaus välttämättä heti iske, vaan voi tulla myös viiveellä. Olin myös varautunut baby bluesiin eli synnyttäneille kovin yleiseen nyyhkyttelyyn ja alakuloisuuteen. Vastoin odotuksiani äidinrakkaus iski heti ja baby blues jäi satunnaisiksi niiskutteluiksi. Mietin, miten voin rakastaa tuota pientä kääröä niin voimakkaasti, vaikka en tunne häntä yhtään. Kai tästä voi kiittää hormoneja. Joka tapauksessa, rakkaustunteet tulivat välittömästi luojan kiitos. Luulen, että niiden kanssa oli huomattavasti helpompaa selvitä tulevista viikoista.

Jo sairaalassa se nimittäin alkoi. Totuttelu siihen, että joku tarvitsee minua KOKO AJAN. Päässä jyskytti jatkuvasti ajatus siitä, että kunpa kaikki vain menisi hyvin. Kunpa selviäisimme ilman itkua tästä päivästä, kunpa hän nukahtaisi helposti, kunpa hän antaisi minun nukkua edes kaksi tuntia putkeen, kunpa hänelle ei tulisi koliikkia. Pahin ahdistus poistui muutaman viikon päästä, kun tajusin, että lähes kaikki on mennyt tähän asti hyvin eli miksei menisi jatkossakin. Uuteen elämänrytmiin alkoi myös tottua, jolloin väsymys hellitti. Lisäksi meillä oli se valtava onni, että Kerttu tajusi alusta lähtien eron yön ja päivän välillä. Aamuöisin hän nukkui aluksi levottomasti, mutta kahden kuukauden ikään mennessä mahanpurut loppuivat ja siitä lähtien yöt on pyhitetty nukkumiselle (ja parille syömiskerralle). Olen todella kiitollinen, että Kerttu on ollut hyvä nukkuja, sillä univaje on jotain aivan kamalaa. Vauvan ensimmäisten viikkojen aikana tajusin mitä jatkuva univaje voi tehdä ihmiselle. Hatun nosto niille, ketkä asian kanssa joutuvat painiskelemaan.

Taisin sulahtaa äidin rooliin kohtuullisen helposti. Kotona olemiseen minun tosin oli erittäin vaikea tottua. Olin aluksi aika riippuvainen miehestäni, joka tuntui osaavan lapsen hoidon paremmin kuin minä. Miehen isyysloman jälkeen minua pelotti jäädä Kertun kanssa kahdestaan. Onneksi Kerttu on niin mainio tyyppi, että pelot osoittautuivat turhiksi. Me pärjättiin ihan hienosti. Toki olin aluksi väsynyt (ja olen edelleen välillä) miehen tultua töistä ja kiitollinen siitä, että voin nakata vauvan hetkeksi hänelle.

Imetys oli aluksi haastavaa. Nännit olivat tosi kipeät monta viikkoa, minkä vuoksi odotin aina kauhulla seuraavaa imetyskertaa. Minun oli muutenkin vaikea tottua siihen, että lapsi on rinnalla. En löytänyt imettämisestä mitään ihanaa tai mahtavaa. Sitkuttelin kuitenkin eteenpäin, koska motivaatio täysimetykseen oli jo raskausaikana ollut kova. Lisäksi sain arvokasta vertaistukea. Pelkästään se helpotti, ettei muillakaan helppoa sen touhun kanssa ollut.

Heti alusta asti tajusin, että minulle paras tapa pysyä järjissäni ja positiivisella mielellä on, että poistun kotoa ja tapaan ihmisiä joka ikinen päivä. Aloin liikkumaan Kertun kanssa alusta asti paljon, vaikka sekin jännitti. Muistan ensimmäisen kerran kun menin vaunujen kanssa linja-autoon. Ikinä ei ole bussissa matkustaminen jännittänyt niin!

1kk
Puolentoista kuukauden iässä Kerttu kastettiin. Kastejuhla oli minulle jonkinlainen käännekohta, sillä siitä eteenpäin hommat ovat alkaneet sujua rennommin. Ehkä mielessäni Kerttu ei ollut enää ihan pikkuvauva, kun tuo odotettu juhla oli takanapäin. Imetyskin alkoi sujua ilman kipua ja ahdistusta. Isoin ongelma oli jatkuva pulauttelu ja oksentelu plus jatkuva pulauttelun ja oksentelun pelko. Kerttu oksensi maidot ulos noin kerran päivässä, mutta onneksi neuvolasta lohdutettiin, ettei se ole vaarallista. Ikävältä se silti tuntui. Se oli myös käytännössä haasteellista, koska imetin paljon muuallakin kuin kotona.

Suhde Kertun kanssa syveni päivä päivältä. Mahtavaa oli, kun hän oppi hymyilemään ja jokeltelemaan. Tuntui, että vuorovaikutus vauvan kanssa toi päiviin paljon iloa. Elokuussa ja syyskuussa oli hienot kelit ja kävimme paljon vaunulenkeillä. Kertun ollessa vajaa kaksi kuukautta, kävimme Peten kanssa ensimmäistä kertaa treffeillä. Se oli tosi kivaa.

2kk
Syyskuussa uskaltauduimme Kertun kanssa ensimmäistä kertaa reissuun toiseen kaupunkiin ihan kahdestaan. Ylläri, reissaaminen jännitti minua tosi paljon. Olimme käyneet Nilsiässä kerran ja Joensuussa kerran koko perheellä, mutta tuntui hirvittävän isolta jutulta olla Kertun kanssa yö ilman Peteä. Reissu meni yli odotusten ja sain valtavasti lisää itseluottamusta.

Meidän arki kotona alkoi löytää uomiaan. Yritin liikkua Kertun kanssa paljon, tapasimme kavereita, menin ensimmäistä kertaa vauvakerhoihin, kiertelimme kaupungilla ja kävimme mummoloissa. Ne päivät kun jäin vauvan kanssa kahdestaan kotiin, olivat rankkoja, joten yritin pitää itseni liikekannalla. Viikonloppuisin ja iltaisin touhusimme kaikkea mukavaa perheen kesken.

Imetin edelleen ja tässä vaiheessa aloin jopa hieman nauttimaan siitä. Todennäköisesti tähän vaikutti se, että oksentelut alkoivat harvenemaan eikä imetys ollut enää niin iso säätö. Oli mukavaa, että Kerttu rauhoittui syliin kesken touhujensa. Imetys oli myös oiva unilääke päikkäreille mentäessä. Päiväunet tosin nukuttiin edelleen miten sattuu.

3kk
Nyt kolmen kuukauden iässä meillä menee jo tosi hienosti. Päätin jo alussa, etten aio elää "sitten kun -elämää", vaan yritän nauttia äitiyslomasta parhaan kykyni mukaan. Kolmen kuukauden aikana olen löytänyt itselleni sopivia toimintamalleja, uusia ystäviä ja kaivattua rentoutta (ainakin vähän). Iso apu omassa jaksamisessa on ollut myös se, että Kerttu nukkuu nykyisin yhdet pitkät päiväunet, joiden aikana ehdin tehdä kotitöitä, kirjoittaa blogia ja hieman hengähtää keskellä päivää.

Viime viikonlopun mökkireissulla otimme mallia toisesta vauvaperheestä ja laitoimme Kertun nukkumaan jo kahdeksalta aiemman puoli kymmenen sijaan. Tätä olemme onnistuneesti jatkaneet tällä viikolla ja saaneet Peten kanssa paljon kaivattua parisuhdeaikaa reilun tunnin joka ilta. Aika huippua! Nyt tajuan, että rytmi on kaveri. Itselle on helpompaa, kun suurinpiirtein tietää milloin lapsi nukkuu, syö, leikkii jne. Tietenkin välillä rytmit heittävät kuperkeikkaa joko vauvasta tai äidistä riippuen, mutta oikeaan suuntaan olemme selvästi menossa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että pahin on takana.

Kerttu oppii jatkuvasti uutta ja ottaa kontaktia koko ajan enemmän. Äitiys on palkitsevampaa kun seurustelu on vastavuoroisempaa ja vauva osaa paremmin näyttää mielialojaan. Vaikka aamulla väsyttäisi, mieli muuttuu iloiseksi kun Kerttu väläyttää ison hymyn ja alkaa rupatella.

Parasta on ollut vertaistuki. Moni isolta tuntuva ongelma on pienentynyt ja moni alakuloinen päivä muuttunut paremmaksi, kun asioista on voinut jutella sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Muilta äideiltä olen saanut myös aidosti hyviä vinkkejä ja ottanut kysymättäkin mallia moneen juttuun. Tietenkään kaikki tavat ei toimi kaikilla, mutta joitakin hyväksi havaittuja toimintatapoja kannattaa testata.

Voisin sanoa, että äitiys on jonkin verran rankempaa, mutta todella paljon hienompaa kuin etukäteen kuvittelin. Oma lapsi on siinä mielessä eri asia, että häneltä sietää mitä vain, koska hän on oma. Myös ilo hänestä ja rakkaus häntä kohtaan on jotain paljon suurempaa mitä osasin kuvitella. Kiitos Kerttu, että tulit juuri meidän lapseksi.

Konkkaronkka

Syyslomasta meni monta päivää sairastaessa, mutta onneksi viikon lopulla tervehdyimme vihdoin. Torstaina työnsimme (kirjaimellisesti) automme käyntiin ja suuntasimme kohti vanhempieni mökkiä. Miten ihanaa olikaan nauttia takkatulen loimusta ja oman perheen seurasta rauhassa loikoillen. Seuraavana yönä maahan satoi ensilumi, Kertun ensimmäinen talvimaisema.

Perjantaina rauhallisuus loppui ja tilalle tuli iloinen hulina. Seuraamme liittyi ystäväperheiden arsenaali eri puolilta Suomea. Voi miten mukavaa meillä olikaan kun saimme pitkästä aikaa vaihtaa kuulumisia puolin ja toisin. Tajusin taas kuinka kiihkeästi haluankaan pitää näistä ihmisistä kiinni vaikka välimatkaa välillemme kertyy satoja kilometrejä.

Hassua oli miettiä miten yli seitsemän vuotta sitten tapasimme ja ystävystyimme saman opiskelupaikan myötä. Olimme neljä nuorta naista aikuisuuden kynnyksellä. Elämämme oli kovin eri näköistä kuin nyt. Silloin maailmamme täyttyi yliopistosta, tenteistä, urheilusta, ihmissuhdekiemuroista ja bilettämisestä. Ydinporukka on kasvanut muutamalla puolisolla ja kolmella lapsella niin, että nyt meitä on jo yksitoista. Muutama vuosi lisää ja veikkaan, ettemme mahdu enää minkäänlaiseen mökkiin viikonlopun viettoon. ;)

 Vilskettä tosiaan riitti omasta takaa, joten kummempia suunnitelmia emme kaivanneet. Sen verran saimme itsestämme irti, että lähdimme lauantaina vauvojen päiväuniaikaan lyhyen matkan päähän laavulle makkaranpaistoon. Aluksi sää näytti melko hurjalta, mutta onneksi sitten tyyntyi pariksi tunniksi, kunnes myräkkä alkoi uudestaan. Raittiissa ulkoilmassa oli ihana retkeillä, mutta kyllä kelpasi tulla myös takaisin mökin lämpöön lumisateen keskeltä.

Kiitos vielä kaikille unohtumattomasta viikonlopusta! Seuraavaa kertaa odotellessa. ;)

Pieniä sisustusjuttuja

Nyt on blogi unohtunut loman ajaksi ihan täysin. Yritän tehdä pian korjausliikkeen ja kertoa erillisessä tekstissä meidän ihanasta mökkiviikonlopusta. Ennen sitä kuitenkin pieni sisustuspostaus, joka piti julkaista viikko sitten. Oops.

Meillä ei tällä hetkellä ole mahdollisuuksia panostaa sisustukseen paljon rahaa, mutta jotain pientä muutosta kaipaamme kotiin vähän väliä. Syyslomalla kiertelimme Peten kanssa kaupungilla ja silmään osui jo pitkään himoitsemani Iittalan kynttelikkö roimassa tarjouksessa. Tätä en voinut ohittaa.

Kyseessä on Iittalan Allas ja rakastan sitä! Petekin on sanonut jo monta kertaa, ettei ostos harmita pätkääkään. Kynttelikkö on valurautaa, joten se kestää varmasti käytössä todella pitkään.

Ostokset eivät suinkaan jääneet tähän. Peteä oli vaivannut pikkueteisemme valaistus ja ruma kattolamppu. Tällaisen kyhäelmän saimme aikaiseksi eteiseen Claes Ohlsonin ja Askartelukulman tarpeista.

Useimmiten saan sisustushimoni laannutettua (hetkeksi) tällaisilla pienemmillä muutoksilla.

Mukavaa viikkoa teille kaikille!

Urban

Täällä edelleen sairastetaan. Tai ainakin niiskutetaan. Kovasti yritämme parantua ennen viikonlopun mökkireissua, jonne on tarkoitus suunnata Joensuun ystävien kesken isolla porukalla. Eilen oli kuitenkin jo pakko päästä kotoa jonnekin tuulettumaan, joten suuntasimme keskustaan asioille. Kävimme myös ensimmäistä kertaa lounaalla uudehkossa ravintolassa nimeltä Urban. Ensikokemuksen perusteella voin suositella tätä trendikästä lounaspaikkaa vaativammallekin kulinaristille. Ruoka oli hyvää, hinnat keskitasoa ja miljöö viehättävä. Aika ihanat Eamesin tuolit, eikö? Tällaisia ei ihan jokaisesta täkäläisestä lounasravintolasta löydäkään.

Tänään vietimme rentoa kotipäivää, mutta saimme sentään kasan ystäviä seuraksi. Jos minulta kysytään, niin mikään ei voita rentoa yhdessäoloa ja ateriointia hyvässä seurassa verkkarit jalassa ja tukka takussa.

Lopuksi vielä kuva hoitopöydälle väsähtäneestä kaupunkimatkaajasta. En tiedä kannattaisiko tänne seuraavaa kirjoittaa, koska aina kun luulen Kertun löytäneen jonkin rytmin, pian kaikki taas muuttuu. Näin erityisesti jos ennätän asiasta blogissa mainostamaan. Murphyn lakiakin uhmaten: meillä nukutaan nykyään säännöllisesti pitkät päiväunet (noin kolme tuntia). Aiempien puolen tunnin unien tilalle on tullut pitkät päikkärit ihan yksinkertaisesti parvekenukuttamisen myötä. Suosittelen raitista ulkoilmaa kaikille pätkänukkujille! Ainakin meillä toimii.

Niisk

Meillä tämä syysloma lähti kovin flunssaisissa merkeissä liikkeelle. Eilen olimme koko porukka sisällä koko päivän ja niiskutimme vuoron perään. Tänään on pakko keksiä jotain pientä aktiviteettia ulkona, koska aurinkokin paistaa niin kauniisti. Onneksi pienin potilas on nuhasta huolimatta ollut hyvällä tuulella ja nukkunut tarpeeksi.

Nuhasta huolimatta olemme tavanneet pöpöjä pelkäämättömiä ihmisiä. Perjantaina Kertun kummitäti järkkäsi upean kolmen ruokalajin illallisen kuudelle hengelle. Kerttu tykkäsi kun ympärillä oli paljon kasvoja ja esitteli innoissaan uusia taitojaan. Illan päätteeksi hän otti vielä pienet nokoset sohvalla. Kotiin jouduimme kuitenkin lähtemään jo hyvissä ajoin, jotta saimme pienen nuhanenän normaaliin aikaan yöunille. Tällaisina hetkinä saatan ajatella haikeudella aikaa ennen vauvaa, kun illanvietoissa sai olla juuri niin pitkään kuin halusi välittämättä kenestäkään toisesta. Kaikkea ei vaan voi saada. Hyvillä mielin sitä toisaalta menee ajoissa kotiin, kun tietää, että palkkioksi saa hyväntuulisen lapsen.

Eilen siskoni ja hänen miehensä kävivät pitkästä aikaa pikkuneitiä (ja vähän myös meitä vanhempia) moikkaamassa. On se vaan iso onni, että Kertulla on niin läheinen ja rakastava täti. Olen ihan varma, että Kertun kasvaessa tädistä tulee hänelle tosi tärkeä.

Pitäkää peukut pystyssä, että pääsisimme pian tästä taudista eroon ja kunnolla nautiskelemaan lomapäivistä. Loppuun vielä viime viikon Instagram-kuvat.

Ympäri!

Meilläpä mentiin eilen ensimmäistä kertaa kunnolla ympäri! Muutaman päivän yli kolmen kuukauden iässä. Aikamoista. :)

Hän teki sen kaksi kertaa eilen illalla ja ainakin kaksi kertaa tänä aamuna, mutta heti kun tuli kameran kanssa paikalle heilumaan, ei kääntyminen enää onnistunutkaan. Kuvatodisteita ei siis ole kuin tästä epäonnisesta yrityksestä! :D

Kääntymisen lisäksi ollaan ahkeroitu muutenkin. Kerttu osaa nyt jo selvästi tarttua esineeseen kummallakin kädellä ja viedä saalistaan kohti suuta.

Ennen vauvaa päätin, että en intoile turhia lapsen normaaleista kehitysaskelista, mutta perun sanani. On se vaan siistiä! Meidän rakas osaa jo vaikka mitä! ;)

Meillä alkaa tänään se kauan odotettu syys/isyysloma, mutta harmillisesti aika flunssaisissa merkeissä. Kerttu ei vielä vaikuta kovin kipeältä, mutta minä ja Pete niiskutellaan. Silti olen innoissani - LOMA!

Mukavaa viikonloppua!

Vauvan nurkkaus

Pari viikkoa sitten teimme Kertulle viimein oman nurkkauksen meidän makkariin. Tältä siellä nyt näyttää. Värimaailmaksi valikoimme mustavalkoisen höystettynä kirkkailla väreillä.

Vanha Ornon lamppu kirppislöytö.

Tauluhyllyt Ikeasta, puulelut Kertun tädin ja ukin kirppislöytöjä.

Pöllötyyny tuliainen häämatkalta Englannista, lakanat Finlaysonin klassikko Elefantti.

Pinnasänky Ikean (second hand), Fjällrävenin kerhoreppu kummilahja. Ruskea pussukka toimittaa yöpöydän virkaa, koska tarvitsen paikan, jonne laskea kännykän ja silmälasit iltaisin. Pinnasängyn alla on kirjoja, koska Kerttu nukkuu edelleen paremmin hieman kaltevalla pohjalla.

Tässä sängyssä Kerttu on nyt nukkunut öitään mallikkaasti tosiaan jo muutaman viikon ajan. Päiväunille hän ei osaa vielä omaan sänkyyn käydä, mutta tarkoitus olisi harjoitella sitäkin enemmän lähitulevaisuudessa. Päikkärit hän nukkuu parhaiten vaunukopassa parvekkeella, mutta joten kuten myös sisällä sohvalla tai Vaavi-sängyssä. Ulkona unet ovat selkeästi pidemmät.

Öisin Kerttu herää syömään kerran tai kaksi. Toki haaveilen täyspitkistä yöunista joskus tulevaisuudessa, mutta en koe yösyöttöjä kovinkaan kuluttaviksi, koska Kerttu nukahtaa pian syönnin jälkeen omaan sänkyynsä uudelleen. Rokotusten jälkeen on tosin yötkin olleet selkeästi levottomampia. Hän alkaa yöunille useimmiten yhdeksän maissa ja herää ennen seitsemää. Joskus viikonloppuisin olemme nukkuneet jopa kahdeksaan, mutta se on harvinaista. Odotan mielenkiinnolla kiinteiden ruokien aloitusta ja sen vaikutusta päivä- ja yörytmiin.