Tuntuu, että marraskuu on hujahtanut ohi ihan huomaamatta. Tänään jäin pohtimaan, että mitä me ollaan marraskuussa touhuttu. Onhan meillä ollut reissu Joensuuhun alkukuusta, Peten ensimmäinen isänpäivä ja ihana ravintolailta edesmenneen isoisäni kunniaksi, mutta kuun kokonaiskuva jäi silti melko vaisuksi. Kai sitä marraskuussa onkin tarkoitus pyöriä kotioloissa ja nauttia rauhallisista illoista glögilasi kädessä. Minulle alkaa tämä tylsyys kuitenkin tältä erää riittää. Toivotan tervetulleeksi hieman tapahtumarikkaamman joulukuun. Aloitamme adventin ajan sunnuntain perhekirkolla ja sytytämme ensimmäisen kynttilän adventtikynttelikköön. Viikon päästä vuorossa on ystävän pikkujoulut, jonne meinaan suunnata ihan yksin! Nyt jo jännittää, miten pärjään koko illan ilman Kerttua, heh.
Tämä viikko on ollut oikein kiva. Olemme Kertun kanssa touhunneet perusjuttuja, mutta lisäksi käyneet yhden yön reissulla mökillä. Pieni irtiotto arjesta teki hyvää ja katkaisi viikkoa mukavasti. Petekin sai pitkästä aikaa vähän omaa aikaa ja touhuilla rauhassa kotona omia juttujaan. Nyt alamme nauttimaan perjantai-illan huumasta kainalokkain sohvalla ja pistämme Downton Abbeyn uusimman jakson pyörimään.
Mukavaa viikonloppua!
Kuvat viime viikon Instagramista. @kancku

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti