Ilta kynttilöiden loisteessa

Edesmenneellä ukillani olisi ollut eilen 100-vuotissyntymäpäivä, minkä kunniaksi päivämääristä innostuva isäni vei meidän koko perheen ulos syömään. Ilta oli aivan ihana. Nautimme maittavasta illallisesta yhdessä kaupungin hienoimmista ravintoloista, muistimme ukkia tarinoiden kautta ja kilistimme hänen syntymäpäivänsä kunniaksi kynttilöiden loisteessa. Uskon, että jos ukki näki illanviettomme jostain tuonpuoleisuudesta, hän varmasti myhäili tyytyväisenä.

Oli niin mukava hieman laittautua, syödä hyvin parhaassa mahdollisessa seurassa ja nauttia jopa pari lasillista viiniä. Ravintolasta jatkoimme iltaa vanhempieni luokse, jossa katselimme isovanhempieni vanhaa perhealbumia ja tutustuimme ukin sotahistoriaan. Kaikki taisivat olla aika innoissaan sukelluksesta omaan perhehistoriaamme. Kotona olimme vasta lähempänä puolta yötä.

Missäs meidän pikkutyttö sitten illan ajan oli? No meidän mukana koko ajan. Minua jännitti kovasti etukäteen se, miten tällainen ilta onnistuu vauvan kanssa. Hän kun alkaa yöunilleen kahdeksan aikaan ja meidän pöytävaraus oli vasta puoli kahdeksan. Pelotti, ettei hän rauhoitu yöunilleen vaunuihin vaan alkaa itkemään ravintolassa. Jännitin kovasti, että illallinen menee ihan hösseliksi ja joudumme poistumaan ennen alkupaloja kotiin.

Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin. Ei tyttö ihan heti yöunilleen asettunutkaan, mutta hengaili tyytyväisenä (ja hiljaisena) vaunuissaan unta odotellen. Pian hän jo nukahti ja heräsi vasta kotimatkalla autoon siirrettäessä. Kotona sitten syötin Kertun, jonka jälkeen hän jatkoi uniaan. Kannatti uskaltaa kokeilla!

Ei kai sille mitään mahda, että tällaiset normaalista arjesta poikkeavat järjestelyt pelottavat pienen vauvan kanssa. Varsinkin kun lapsi on ensimmäinen, eikä kokemusta ole. Usein haluaa itse vain päästä helpoimmalla ja skipata erityisjärjestelyjä vaativat tilanteet. Joskus kuitenkin kannattaa uskaltaa kokeilla uusia juttuja, koska palkintona saattaa olla todella mukava ilta aikuisseurassa.