Äidin omaa aikaa

Kirjoittelin aiemmin, että minun on yllättävän vaikeaa jättää lasta hoitoon muille, vaikka haluaisin. Kaipaan selvästi omaa aikaa ilman vauvaa, mutta jokin pidättelee minua lähtemästä omille menoilleni. Kyse ei ole siis siitä, etten luottaisi muihin Kertun hoidossa (hänen isänsä esimerkiksi on erittäin taitava hoitaja ;D ), vaan "ongelma" on minussa itsessäni.

Viime lauantaina Kertun kummisetä kuitenkin puuttui peliin ja varmasti tajuamattaan sitä itse, teki meille ison palveluksen. Hän nimittäin kutsui Peten ja Kertun viettämään isä-lapsi-päivää metsäretken muodossa. Pete oli retkestä innoissaan, eikä minun tarvinnut itse järjestää itselleni omaa aikaa, ainoastaan sanoa miesten suunnitelmalle "kyllä". Heillä olikin lopulta oikein onnistunut päivä kummilastensa kanssa!

No mitä minä sitten tein? Lähdin siskoni kanssa shoppailemaan. Olikin supermukavaa juoruilla siskon kanssa rauhassa ilman, että Kerttu vie kummankin huomiosta sen 90 prosenttia. Mahtavaa oli myös kierrellä kaupoissa ilman vaunuja ja sovittaa vaatteita ilman pelkoa siitä, että pieni ihminen herää väärään aikaan. Yhteensä olin Kertusta erossa viisi tuntia. Se sisälsi yhden mitä kuuluu -soiton Petelle, mutta kokonaisuudessaan oli oikein rento olo. Lähteminen ja aikaansaaminen tuntuu olevan se akilleen kantapää.

Muuten päivä oli oikein onnistunut, mutta niitä haaveilemiani farkkuja en ostanut. Yhdet ihanat löysin, mutta ne puristivat TODELLA paljon mahan kohdalta, joten jätin ne vielä kauppaan. Olen hakenut muutaman päivän ajan motivaatiota herkkulakkoon. Miltä kuulostaisi herkuttomuus jouluun saakka? Ehkä joulualeista löytäisin sitten ne täydelliset farkut, jotka eivät puristaisi.