maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hei hei helteet


Iloisesti huiskutin hyvästit 30 asteen helteille ja toivotin tervetulleeksi perinteisemmän suomalaisen kesäsään. Pakko myöntää, että raskaana ollessa en olekaan hiostavan kelin ystävä, vaan jopa sade tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Viileässä on yksinkertaisesti helpompi olla.

Viimeiset pari päivää olen voinut jälleen mainiosti. Mahataudista toipuminen otti yllättävän pitkään, mutta onneksi se on nyt takanapäin. Tänään jaksoin jo entiseen malliin käyskennellä kaupungilla ja istua torikahveilla. Todella rankkaa puuhaa tämä minun oleminen siis. :)

Viikonloppu oli taas mukava, mutta sujahti ohi liian nopeasti. Perjantaina näyttäydyin viikon tauon jälkeen ihmisten ilmoilla, kun suuntasimme ystävien kanssa terassille. Lauantaina oli vuorossa synnytysvalmennus sairaalalla, vierailu mummin luona ja illalla vielä mökkeilyä. Synnytysvalmennus oli luentotyyppinen, joten emme päässeet kiertelemään osastolle, kuten esimerkiksi Joensuussa. Koimme silti, että valmennus oli hyvä käydä katsomassa ja kuulemassa. Mahakkaita kanssakuulijoita oli kymmeniä!

Äitiyslomani alkoi virallisesti lauantaina, joten tästä eteenpäin unohdan kaikki tentit ja vain mammalomailen. Ei ollenkaan hassumpaa.


2 kommenttia:

  1. Kiva, että valmennus on tuntunut hyödylliseltä, vaikka kierroksia saleissa tai muualla ei ollutkaan. Ja arvokastahan sekin on, että bongaa uusia vauvaperheitä saman kaupungin sisältä :) Mullekin tuli eilen yhdeltä tulevalta äidiltä kahvittelukutsu ihan vain tällaisen ryhmän tapaamisten perusteella.

    VastaaPoista