lauantai 8. kesäkuuta 2013

Minä ja maha viikolla 34

Kuvat ovat siis viime viikolta. Viikonvaihteessa tulee jo 35 raskausviikkoa täyteen! Hirveetä kyytiä aika menee eteenpäin ja tuntuu todella hurjalta, että jo muutaman viikon sisällä voin katsella omaa lastani sylissäni.

Laskettuun aikaan olisi vielä viisi viikkoa, mutta minulla on epäilys, että synnytys saatetaan käynnistää jo ennen sitä. Epäilen vahvasti, että vauva on isokokoinen, koska sekä minä että Pete olemme syntyneet isoina plus minulla on ollut vielä raskausdiabetesta. Tiistaina olen menossa sairaalalle synnytystapa-arvioon, jonka jälkeen tiedän ehkä hieman enemmän missä mennään.

Tiistaina saamme myös ihanan ekstran, kun pääsemme kurkkaamaan vauvelia ultrassa. Viime kerrasta onkin todella pitkä aika ja olo on aika malttamaton asian suhteen.


Maha on pysytellyt keskikäyrällä aina viime viikolle saakka. Muutama päivä sitten neuvolakäynnillä selvisi, että sf-mitta on pyrähtänyt reilussa viikossa roimasti. Ihan nätiltä maha minusta kuitenkin edelleen näyttää ja jonkinlainen vyötärökin on edestäpäin katsottuna vielä havaittavissa.

Jännittävä viikko siis edessä!

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Siellä ollaan siis viikko edellä meitä! Meillä alkaa ma 17.6 rv 35. Meillä on myös, tai siis Äiti A:lla todettu jo n. kuukausi sitten raskausdiabetes ja on ihan insuliinia (tablettina). Täällä kans jännätään että mitä 3.7 sairaalalääri sanoo ja syntyykö ennen LA vai meneekö yli...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No terve!

      Kiva kun jaksat käydä kommentoimassa välillä. :) Me taidetaan olla teitä sitten aika tasan pari viikkoa edellä. LA on 15.7. Tuo diabetes-hässäkkä on ollut ikävä, mutta ei pidä antaa liikaa masentaa, vaan tsempata ruokailujen suhteen entistä enemmän. Minulle ei ole vielä annettu insuliinihoitoa, vaikka arvot eivät ole täysin pysyneet rajoissa. Tsemppiä teillekin siihen!

      Ei tosiaan näillä spekseillä (diabetes, vanhempien isot syntymäpainot) toivoisi, että vauva kovin paljon yliajalle menisi. Saa nähdä kuinka käy.

      Poista