Näimme viikonloppuna rakkaita ystäviä pitkästä aikaa. Neljästä opiskelukaverista kaksi oli raskaana viime vuonna, loput kaksi nyt. Mikä suunnaton onni, että voi jakaa tämän yhtäaikaa antoisan ja haastavan elämäntilanteen hyvien ystävien kesken. Saa purnata ilman pelkoa moralisoinnista, saa vastaanottaa hyviä neuvoja ilman niiden tuputtamista, saa jakaa hyvät ja huonot kokemukset sekä ennen kaikkea saa olla oma itsensä niin äitinä kuin ihmisenä.
Olen superonnekas, koska minulla on niin paljon hyviä ystäviä. Osa on tyystin erilaisessa elämäntilanteessa kuin minä, mutta yhteys löytyy silti. Välillä jännittää, tajuaako se lapseton minua nyt äitinä ja minun arkeni muuttuneita olosuhteita. Tajuanko minä enää hänen elämäänsä? Arvostan suuresti eri elämäntilanteessa olevien ystävieni seuraa. Välillä on niin virkistävää kuunnella työ-, baari- ja miesjuttuja, asioita jotka itse olen unohtanut lähes täysin.
Myös ne äitiystävät ovat kultaakin arvokkaampia. Onnekseni heitäkin löytyy läheltä useampia. He ymmärtävät mitä arki vauvan kanssa on ja antavat välillä hyvinkin tarpeellista vertaistukea. Iloitsen suuresti kaikista vanhoista ystävistäni, mutta myös uusista tuttavuuksista, joita olen löytänyt vauva-aikana. Minä, joka ystävystyn erittäin hitaasti, olen onnistunut saamaan uusia kavereita. Uskomatonta! :)
Viikonlopusta jäi yksi kohtaus erityisesti mieleeni. Se oli kohtaus miesten ystävyydestä, isien vertaistuesta. Oma mieheni ja ystävän mies olivat yhtäaikaa pihalla nukuttamassa vauvoja vaunuihin, kävelivät toisiaan vastaan ja heittivät ylävitoset toimiensa lomassa. Minä katselin salaa syrjemmässä ja tunsin suurta onnea näistä tärkeistä ihmisistä meidän perheen elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti