Eli asiaa hiuksista. Minun kohdallani kotiäitiys on tarkoittanut muun muassa sitä, että muut asiat ovat olleet tärkeysjärjestyksessä korkeammalla kuin oma kampaajalla käyntini. Siksi hiukseni ovat päässeet aika huonolle tolalle. Synttäreiden kolkutellessa ovella, äitini kysäisi mitä toivon lahjaksi. Vastaus oli helppo antaa: kampaajareissun! Huippua, mahtavaa! :)
Nämä iloiset uutiset aiheuttivat kuitenkin pinnallista päänvaivaa moneksi päiväksi. Millaiset hiukset haluan? Millainen kuontalo tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni sopii? Ensin ajattelin, että leikkaan pituudesta roimasti pois, jotta tukkaa olisi helpompi laittaa. Sitten tajusin, etten tällä hetkellä voi pitää hiuksia auki juuri koskaan, koska pieni riiviö RAKASTAA tarttua kaikkeen roikkuvaan. Kohtalonani on letti- ja ponnarikampaukset vielä muutaman kuukauden ajan. Siksi olen kallistumassa siihen, että malli voisi olla pitkä, ilman liikoja porrastuksia. Odotukset kohdistuvat nyt siis väriin. Uskaltaisinko kokeilla liukuvärjäystä vai menenkö perinteisillä raidoilla? Luonnollisuus on tietysti aina tyylikästä, mutta kutkuttaisi repäistä edes vähän. Miltä kuulostaisi pitkä polkka eli long bob?
Olen aina ollut aika maltillinen hiusteni kanssa. Alla muutama kuva vanhoista lookeista.
Kampaaja on luvassa viikon päästä, joten vielä on hetki aikaa pohtia. Nykytilanne on niin karmaiseva juurikasvuineen ja harottavine latvoineen, että suunta on varmasti ylöspäin. ;)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti