Viime aikoina olen kaivannut kovasti aikuisten aikaa. Koen, että Kerttu on kuitenkin vielä niin pieni, etten raaski häntä jättää yöksi hoitoon. Sen tähden illanistujaisista ja ystävien luota lähdetään viimeistään kahdeksalta pois, kun Kerttu käy yöunilleen. Yöhoitoon mummolaan ajattelin tyttöä tarjotella sitten muutaman kuukauden kuluttua, kun hän toivottavasti nukkuu kokonaisia öitä.
Ehdotin ystävillemme (joilla myös on pieni lapsi) aikuisten aikaa niin, että menisimme heille yökylään. Tämä toteutettiin viime viikonloppuna. Olikin tosi mukavaa olla ensin lasten kanssa, ja heidän mentyä nukkumaan, ihan aikuisten kesken. Seuraavana päivänä yhdessäolo vain jatkui. Aamuvarhaisella pikkuinen tyttö kurkkasi huoneeseemme: "Missä Kerttu?" <3
Mukavaa viikkoa! Meillä maanantai oli taas niin maanantai, mutta jospa huomenna taas vähän energisempi olo.

Ihana oli saada teidät kylään<3
VastaaPoista<3
Poista