Meilläpä mentiin eilen ensimmäistä kertaa kunnolla ympäri! Muutaman päivän yli kolmen kuukauden iässä. Aikamoista. :)
Hän teki sen kaksi kertaa eilen illalla ja ainakin kaksi kertaa tänä aamuna, mutta heti kun tuli kameran kanssa paikalle heilumaan, ei kääntyminen enää onnistunutkaan. Kuvatodisteita ei siis ole kuin tästä epäonnisesta yrityksestä! :D
Kääntymisen lisäksi ollaan ahkeroitu muutenkin. Kerttu osaa nyt jo selvästi tarttua esineeseen kummallakin kädellä ja viedä saalistaan kohti suuta.
Ennen vauvaa päätin, että en intoile turhia lapsen normaaleista kehitysaskelista, mutta perun sanani. On se vaan siistiä! Meidän rakas osaa jo vaikka mitä! ;)
Meillä alkaa tänään se kauan odotettu syys/isyysloma, mutta harmillisesti aika flunssaisissa merkeissä. Kerttu ei vielä vaikuta kovin kipeältä, mutta minä ja Pete niiskutellaan. Silti olen innoissani - LOMA!
Mukavaa viikonloppua!
Kiva blogi sulla ja mukava lueskella teidän kuulumisia, kun täältä löytyy melkein saman ikäinen pikkutyttö (synt 20.7) :)
VastaaPoistaIhana kuulla, että blogilla on joku lukija! :) Useimmiten tuntuu siltä, että kirjoitan vain itselleni ja muutamalle sukulaiselle. Hauska, että sinulta löytyy lähes meidän Kertun ikäinen neitokainen. :) Jätä ihmeessä kommenttia jatkossakin!
Poista