Meidän tyttö on kuitenkin näyttänyt nimeltään alusta asti ja kehittyessään mielestäni koko ajan enemmän. Pohdin pitkään haluanko julkistaa hänen etunimensä blogissa. Päädyin lopulta siihen, että on huomattavasti kivempi puhua hänestä oikealla nimellään kuin pelkästään "tyttönä" saatikka keksiä tyhjästä alias. Blogiani lukee vain pieni joukko ihmisiä, joista suurin osa on luultavasti omia ystäviäni ja sukulaisiani, joten en näe asiassa mitään negatiivista.
Tytön toiset nimet paljastamme vasta kastejuhlassa. Meistä oli Peten kanssa ihan hauska pitää joku asia nimeen liittyen ihan vain omana tietonamme. Suurin syy on kuitenkin se, ettemme ole vieläkään päässeet täyteen yhteisymmärrykseen nimistä. Pete haluaisi tytölle mieluiten vain kaksi nimeä, kun minä valitsisin kolme. Todennäköisesti saan asiassa tahtoni läpi, koska kaikki nimet ovat Petellekin mieluisia ja asia tuntuu olevan minulle muutenkin tärkeämpi. Ihan mielenkiintoista on kuitenkin pohtia nimiasiaa. Pitäisikö lähteä liikenteeseen kahden vai kolmen nimen politiikalla?
Peten perustelut kahdelle nimelle ovat yksinkertaiset: lyhyempi nimi on kuulemma helpompi käytössä. Itselläni on kolme nimeä enkä ole koskaan nähnyt asiassa mitään ongelmaa. Toisaalta en ole kokenut toisia nimiäni, vaikka ne kauniita ovatkin, koskaan erityisen läheisiksi. Mietin, että jos lapsella on etunimen lisäksi vain yksi toinen nimi, olisiko se hänelle jotenkin läheisempi.
Yleisesti ottaen toisilla nimillä ei mielestäni ole juuri virkaa. Niitä on kuitenkin kiva miettiä ja tietysti jokainen haluaa valita lapselleen ne kauneimmat ja sopivimmat kaikista vaihtoehdoista. Itselleni muodostui yhtäkkiä kovin tärkeäksi, että toiset nimet eivät ole vain tuulesta temmattuja nättejä nimiä, vaan niiden takana olisi jokin tarina, vaikka hatarakin. Jos tyttäremme saa lopulta kolme nimeä, veikkaan, että sanonta "makuasioista ei kannata kiistellä" tulee hyvään käyttöön. Valitsimme hyvin perinteiset ja vanhat suomalaiset nimet. Meidän mielestämme ne ovat, tottakai, ne kaikkein kauneimmat.
| Kortti on taitavan ystävän omin kätösin tekemä. Aika ihana? :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti