Olen maininnut Vaavi-ensisängyn täällä blogissa jo moneen otteeseen, mutta halusin tehdä teemasta vielä oman postauksen. Niin ihastunut olen ollut kyseiseen tuotteeseen. Kuukauden käyttökokemuksella kerron nyt tuntojani sängystä.
Kyseessä on siis vuokrattava sänky, joka tuodaan suoraan kotiovellesi. Käyttöaika on neljä kuukautta, jonka jälkeen sänky tulee lähettää postitse takaisin. Meille vuokrattava sänky sopi huomattavasti paremmin kuin ostettava, koska sitä ei käytön jälkeen tarvitse sulloa olemattomiin säilytystiloihimme, vaan siitä pääsee hetkessä eroon. Vuokraus on myös ekologisempi vaihtoehto kuin ostaminen.
Sänky liikkuu pyörillä, joten sitä voi liikutella helposti huoneesta toiseen. Meillä tyttö nukkuu sängyssä päiväunien lisäksi myös yöt. Olemme laittaneet patjan alle toiseen päätyyn pyyhkeen, mikä tekee sängystä hieman kaltevan. Tämä tuntuu auttavan vauvan mahanpuruihin öisin ja pidentävän unijaksoja.
Nukkumisen lisäksi pidän tyttöä sängyssä välillä myös hereillä ollessa jos teen esimerkiksi kotitöitä tai laitan itselleni purtavaa. Hän viihtyy sängyssä vaihtelevia aikoja myös valveilla. Liikuteltavuus on tässäkin ehdoton plussa, koska voin roudata lapsen sängyssään vaikka vessan oven eteen hädän iskiessä.
Ensialkuun meillä ei ollut sängyssä reunapehmustetta, mutta pian huomasimme, että vauvan kädet menevät helposti pinnojen väliin. Pehmusteen ostimme Ikeasta ja se siirtyy myöhemmin pinnasänkyyn.
Tätä voin vilpittömästi suositella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti