tiistai 20. elokuuta 2013

Neiti 6 viikkoa

Äitien ammattitauti on varmasti ajan kulumisen päivittely. Ei sille vaan mitään mahda, että tuntuu hullulta, että tyttö on jo yli kuusi viikkoa vanha. Välillä hän tuntuu vielä hirmuisen pieneltä. Kuitenkin vantteruutta on tullut hurjasti ja sen vuoksi vauvan käsittely on paljon helpompaa. Hän on myös alkanut hymyilemään enemmän. Eniten hymyjä ja jokelteluja saa hoitopöydän seinässä kiinni oleva hymynaama "aurinkoinen". Toiseksi eniten tietysti iskä, mutta kyllä äitikin silloin tällöin.



Päivät Peten ollessa töissä meillä sujuu jo ongelmitta. Tuskin niitä ongelmia oli missään vaiheessa, mutta nyt olen viimeistään lopettanut stressaamisen. Iso osa ajasta menee päiväunilla, joista osan hän nukkuu sylissäni, osan vaunuissa ollessamme liikkeessä ja loput tyytyväisenä omassa sängyssään. Edelleen ne äidin päiväunet ovat vielä hakusessa, minkä vuoksi koko perheen nukkumaanmenoaika on aikaistunut jälleen siihen yhdeksän tienoille. Pääasia tietenkin on, että jokainen saa riittävän määrän unta.



Tyttö on päivä päivältä enemmän isänsä näköinen. Superihana tyyppi ja suloinen kuin mikä! Maltan tuskin odottaa, että luonteenpiirteitä alkaa nousta paremmin esiin. Kaikki vauva-ajan vaiheet pyrin kuitenkin maistelemaan rauhassa läpi ja vältän kiirehtimästä mielessäni aina seuraavaan kehitysvaiheeseen. On nämä niin ainutlaatuisia aikoja.

Kuin kaksi marjaa?

2 kommenttia:

  1. Eipä voisi kyllä juuri enää enempää isänsä näköinen tyttö olla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Olen kuullut, että monesti vauvat näyttävät ensin isältään ja muuttuvat myöhemmin äitinsä näköisiksi. Veikkaan, että meillä muutosta ei ihan heti ole havaittavissa. ;)

      Poista