Lauantaina suuntasimme vanhempieni mökille Nilsiään ensimmäistä kertaa tytön kanssa. Etukäteen jännitti vähän, että miten homma lähtee sujumaan, mutta turhaan jännitin. Nautimme olostamme ja ihanista kesäpäivistä vanhempieni hoivassa.
Oli mahtavaa, että pääsimme valmiiseen ruokapöytään, sauna lämpesi iltaisin ja isovanhemmat olivat innokkaita sylittelijöitä. Päivän kohokohta oli ehdottomasti jokailtainen sauna kahden Peten kanssa. Me saimme paremmin rentouduttua ja ukki ja mummi saivat tutustua pikkuneitiin.
Kelit suosivat meitä lomalaisia, joten viihdyimme ulkosalla lenkkeillen tai terassilla istuskellen. Viimeisenä päivänä suuntasimme päiväretkelle Aholansaareen eli herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen kotimaisemiin. Viimeksi olin käynyt saaressa joitakin vuosia aiemmin, mutta edelleen Ukko-Paavon kotitalo oli mielenkiintoinen nähtävyys. Retkeen kuului venematka ja lounas. Kaikki meni vauvan kanssa tosi hienosti. Hän tosin nukkui matkan alusta loppuun.
Ihana pitkä viikonloppu. Ja vielä olisi muutama päivä Peten lomaa jäljellä!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti