lauantai 23. maaliskuuta 2013

Esittelyssä makuukammari

Ensiksi täytyy todeta, että on minulla kärsivällinen mies. Kahden kuukauden pahvilaatikkoelämän ja lukuisien huonekalujen kärräilyiden jälkeen uusi kotimme alkaa vihdoin näyttämään kodilta. Paitsi se yksi makuuhuone, mutta ehkä sekin vielä jossain vaiheessa. Ehkä asunto haki pitkään muotoaan, koska aiomme asua tässä kodissa vuosia. Aikuisiällä en ole koskaan asunut missään paikassa vuosia, joten pysyvyys toi tiettyjä paineita. Toinen syy on se, että sisustus nyt vain on minulle mieluinen harrastus, joten mietin mieluummin pidempään, kuin teen hätiköityjä ratkaisuja.


Makkariin emme ostaneet yhtään uutta huonekalua, mutta monet tavarat ovat aiemmissa kodeissa olleet eri huoneissa. Yöpöytänä ja vaatesäilytyksenä toimii isovanhemmiltani saatu 50-luvun lipasto. Sen päällä oleva vanha valaisin ja oranssi sängynpääty (vanha ovi) ovat löytöjä joensuulaisesta edesmenneestä vanhantavarankaupasta. Myös oranssi lattiavalaisin on retroa.


Vanha valkoinen kaappi on Peten vuosia sitten kunnostama. Jo silloin ajattelin, että  jos joskus saamme lapsia, se olisi ihana vaatekaappi vauvalle. Sisältä löytyy myös tanko pieniä henkareita varten. Nyt siellä on kokoelma vauvanvaatteita odottamassa käyttäjäänsä. Kaapin päällä oleva valaisin on tuliainen kihlajaismatkaltamme Tartosta ja taulu saatu mummilta. Pikkujakkarat ovat Peten käsialaa.

Makuuhuone tulee muuttamaan muotoaan kesällä, kun sinne muuttaa se kolmas henkilö. Jonnekin pitäisi mahduttaa pinnasänky ja hoitopöytä, jos sellaisen hankkimiseen päädytään. Jossain vaiheessa haluaisin ikkunaan verhot ja lattialle maton, mutta asia kerrallaan.

9 kommenttia:

  1. En kestä miten ihana tuosta vauvanvaatekaapista tulee! Heti haluan tulla katsastamaan sen ja tietty sisällönkin!! ;) Ihanaa viikonloppua teille sinne - nauttikaa koko porukan voimin kevätpäivistä!

    VastaaPoista
  2. Minäkin haluan kurkistaa kaappiin! T.A btw. Tosi tunnelmallisen näköistä :)

    VastaaPoista
  3. Huomioni kiinnitti tuo uskomattoman upea 50- lukulainen lipasto - upea! Hyvältä näyttää kyllä koko makkari! :) Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoinko jo upea? ;) A

      Poista
    2. Se on kyllä kaunis minunkin mielestä. :) Yllättävän hyvin sopii yöpöydäksi, vaikka en ollut koskaan tuossa paikalla sitä ajatellut. Täällä 50-luvun talossa on melko vähän säilytystilaa, joten kiva, että vaatteita saa tuonnekin.

      Poista
  4. Kiva blogi sinulla! Lueskelen sitä säännöllisesti samoin kuin monia muita blogeja kissoista kokkaukseen. Tässä toisen äidin äitiysblogi jota suosittelen sinullekin: http://www.mutsiavautuu.com/

    t. Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun jätit kommentin! Olen silloin tällöin käynyt lueskelemassa Mutsi avautuu ja itsekin pidän siitä. Kirjoittaja taitaa olla toimittaja tms. eli hänellä on sana hallussa.

      Hyvää matkaa teille! Muistaakseni lähtö alkaa lähetä. :)

      Poista