keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Copenhagen

Eilen illalla tultiin kotiin reissusta väsyneinä, mutta onnellisina. Kööpenhamina oli kaunis, hauska ja yllätyksellinen, mutta ei ihan täysin vienyt tämän matkalaisen sydäntä. Parasta oli ehdottomasti kauniit rakennukset, sisustusinspiraatio ja aurinkoinen kevätsää. Isona miinuksena täytyy mainita hintataso, joka oli niin korkea, ettei upeita shoppailumahdollisuuksia päässyt juuri hyödyntämään.

Reissun päätarkoitus, eli yhdessäolo miehen kanssa, toteutui kuitenkin onnistuneesti. Nautiskelimme yleisestä fiiliksestä ja toistemme seurasta antaumuksella. Vähän väliä vauveli silti ilmoitti olemassaolostaan jumppaamalla mahassa. Välillä tuntui, ettei reissu ollutkaan ihan kahdenkeskinen.



Kööpenhaminassa oli paljon nähtävää ja joka päivä kävimmekin jonkin kohteen katsastamassa. Harmi, ettei kaikki paikat, kuten kuuluisa Tivoli, olleet auki nyt talvisaikaan. Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli retki Kristianian vapaakaupunkiin. Paikka vaikutti niin epäilyttävältä, että meinasin kääntyä portilta takaisin. Onneksi kuitenkin rohkaisin mieleni ja lopulta viihdyimme erikoisessa pikkukaupungissa pitkän tovin istuskellen paikallisessa ulkoilmakahvilassa ja ihmetellen vapaata meininkiä.



Ensimmäistä kertaa koko raskausaikana kehoni sanoi, että välillä pitäisi höllätä. Pitkien kävelylenkkien jälkeen mahaa kivisti ikävästi, mikä säikäytti tällaisen ensikertalaisen. Ensimmäisen päivän huhkimisen jälkeen otimmekin loppuloman mahdollisimman rauhallisesti. Vähän väliä oli tarve löytää joku kiva kahvipaikka, jonne istahtaa lepäämään. Jos vielä joskus olen raskaana ja lähdössä reissuun, valitsen ehkä hieman rennomman matkakohteen.




Nyt ollaan siis jo kotona. Pieni irtiotto teki hyvää ja henkisesti tuntuu, että akut ovat latautuneet. Loppuviikoksi on tiedossa monenlaista puuhaa asunnon laittamisesta (kyllä, vieläkin pahvilaatikoita purkamatta) työhommiin. Toivotaan, että aurinko pilkistäisi Suomessakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti