Arjen uudet kuviot

Niinkuin aiemmin jo kerroin, meillä on nyt pientä muutosta arjen rutiineissa. Petellä ja mulla on molemmilla omat harrastuspäivät kerran viikossa. Kuulostaa ehkä vaatimattomalta määrältä (ja tietenkin enemmänkin saa harrastaa), mutta meille tällainen säännöllinen oma aika edes kerran viikossa on todella iso juttu.

Kertun syntymän jälkeen uuteen elämäntilanteeseen ja vauva-arkeen totuttautuminen vaati puoli vuotta aikaa, jolloin kummatkin keskityimme pitkälti kotiin ja vauvaan. Siinä oli hyvät puolensa. Toimimme illat tiiminä, jolloin vauvan kitinät tai välttämättömät kotityöt eivät kasaantuneet vain toisen harteille. Huonoa oli se, että meinasi iskeä mökkihöperyys. Illat seurasivat toisiaan liian samanlaisina ja perheen yhteinen aika muuttui itsestäänselvyydeksi.

Viimeiset viikot olen ollut kiinni Kertussa enemmän kuin moneen kuukauteen. Ongelmana oli se, etten saanut maitoa enää jostain syystä pumpulla herumaan ja korvikkeen makuun neiti ei ollut tottunut. En uskaltanut lähteä Kertun luota paria tuntia pidemmäksi aikaa, koska pakkasessa ei ollut enää varantoja jäljellä. Jostain syystä (en ymmärrä itsekään miksi) en saanut aikaiseksi sitä, että testaisin kelpaako korvikemaito vauvalle. Tällä viikolla vihdoin testasimme sitä ja hyvin maistui! Nyt olen vapaa menemään ilman, että tarvitsee hysteerisesti miettiä Kertun seuraavaa syöntihetkeä. Tuntuu hyvältä.

Toissapäivänä lähdin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan omaan harrastukseeni ja mukavaa oli. Sain vielä kaverini houkuteltua mukaan, joten on joku kenen kanssa höpötellä pukukopissa. Tästä se lähtee. Muutenkin tämä viikko on ollut paljon mukavampi kuin pitkään aikaan. Ehkä se on tuo aurinko. <3

Niin perus

Sitä oltais jo kuun puolivälissä. Meille ei perusarkea kummempaa tähän tammikuuhun kuulu. Olemme saaneet Kertun kanssa jo rutiineista kiinni, minkä ansiosta päiväunia nukutaan nykyisin enemmän kuin puolituntia. Kahden-kolmen tunnin päikkärit loistavat edelleen poissaolollaan, mutta parempaan suuntaan olemme menossa.

Huomenna alkaa kerho ja illalla mun oma aika eli salsa. Ihan tavallisia juttuja, mutta meille kovin tärkeitä.

Kärsin totaalisesta black outista mitä tulee blogin aiheisiin. Kuvia voisin ottaa rakkaasta tyttärestäni vaikka joka päivä, mutta tuntuu hölmöltä kerrata tänne meidän ihan perusperus arkea. Jos teille tulee mieleen jotain aihetta mistä haluaisitte minun kirjoittavan, ottaisin ehdotuksia mieluusti vastaan. :)

Vaikka toimintarintamalla onkin hiljaista, niin pääkopan sisällä kuhisee. Ajatukset suuntautuvat päivä päivältä enemmän kohti lempivuodenaikojani kevättä ja kesää. Niin kovasti odotan maaliskuisia pakkaspäiviä, huhtikuisia vaunulenkkejä lenkkarit jalassa ja suurinta rakkauttani toukokuuta leskenlehtineen. Odotan ihanaa lemmenkesää ja hieman jo syksyn työrupeamaa. Suunnittelen, mitä kaikkea kivaa me voidaan kesällä touhuta, kun näiltä näkymin olemme koko perhe vapaalla.

Tämä kaikki edellä mainittu on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että elämässä pitäisi elää hetkessä ja nauttia jokaisesta päivästä. Tammikuu ei vaan koskaan ole ollut mun juttu.

Kertun uninurkka

Kertulla ei ole kotonamme omaa huonetta, vaan oma nurkka meidän makkarissa. Ainakin niin pitkään kun tyttö heräilee öisin, emme edes harkitse hänen siirtämistään toiseen huoneeseen. Voi olla, että hän nukkuu kanssamme vielä 3-vuotiaana tai sitten siirtyy omaan huoneeseen muutaman kuukauden päästä. Ensimmäistä vaihtoehtoa pidän todennäköisempänä, koska me kaikki kolme nukumme melko hyvin. Toimivaa unijärjestelyä ei mielestäni kannata mennä sörkkimään. Jos vanhemmat tai vauva olisivat kovin herkkäunisia, kannattaisi omaa huonetta varmasti miettiä jo aiemmin.

Tällä hetkellä Kerttu menee nukkumaan 19.30-20 aikaan. Hän nukkuu omassa sängyssään suurimman osan yötä, mutta usein aamuyön syötön yhteydessä jätän hänet meidän väliin. Yösyöttöjä on yleensä enää vain yksi. Aamulla unet jatkuvat 7-8 asti. Hänelle tulee siis todella pitkät yöunet, mikä varmasti vaikuttaa päiväunien pituuteen. Päivällä hän nukkuu nykyisin todella vähän. Viime päivinä päiväunien pituus on jäänyt YHTEENSÄ alle kahteen tuntiin. Sitäkään ei siis nukuta yhdessä pätkässä. Aluksi meinasin jo huolestua asiasta, mutta internetin ihmeellisestä maailmasta löysin tiedon, että puolivuotias vauva nukkuu keskimäärin 14 tuntia vuorokaudessa. Tämä siis meillä toteutuu useimmiten. Kerttu on aktiivinen ja hyväntuulinen, joten oletan, ettei hän kärsi päiväunien puutteesta.

Olisi kiinnostavaa tietää kuinka monta tuntia teidän vauvanne nukkuvat vuorokaudessa?

Suunnitelma

Loppiaisena olimme lähdössä Peten suvun perinteisille joulun lopettajais -kahveille. Muutama nopea räpsy minusta ja puolivuotiaasta neidosta juhlatamineissa. Ulkona vaan on niin pimeää, että "valoisaan" aikaankin on vaikea saada hyviä kuvia. Tule jo kevät ja aurinko!

Alkutahmeudun jälkeen arki on lähtenyt taas käyntiin. Kertun syömiset ja unet ovat vielä minun mielestäni melkoisen hakoteillä, mutta itse tyttö on ollut parina viime päivänä tyytyväinen. Kai hän syö ja nukkuu riittävästi, jos jaksaa olla oma iloinen itsensä. En ole vielä päässyt yli siitä faktasta, että tyttäreni päiväunet ovat vaihtuneet kolmesta tunnista kolmeen varttiin, mutta prosessi on käynnissä. Kaikkeen tottuu vai miten se nyt meni? :)

Jokaiselle päivälle olen pyrkinyt kehittämään pientä ohjelmaa, etten jää koko päiväksi neljän seinän sisälle. Ulkona on sateinen ja ankea keli, mutta silti (ja juuri siksi) ulkoilu tekee todella hyvää. Tiistaina ja keskiviikkona treffailin kavereita, tänään kävin anoppia moikkaamassa ja huomenna lähden kaupungille. Ensi viikolla alkaa taas kerho ja viikottainen jumppa kaverin kanssa. Tulevalla viikolla aion aloittaa jälleen myös ihan ikioman harrastuksen. Salsaaminen kerran viikossa on juuri sitä mitä tällä hetkellä kaipaan ja tarvitsen.

Yritämme nyt Peten kanssa kummatkin ottaa hieman enemmän omaa aikaa. Olemme sopineet, että kummankin täytyy (vaikka ei huvittaisikaan) lähteä kotoa pois omaan harrastukseensa vähintään kerran viikossa. Sen lisäksi aiomme hyödyntää aiempaa enemmän tilanteita, joissa meille tarjoutuu mahdollisuus olla kahdestaan ilman Kerttua. Ainakin yhdet joululahjaleffaliput kuumottavat lipaston laatikossa. :)

Syksy oli kaikessa vauvapöhnässään ihana, mutta myös uuvuttava. Nyt meillä on keväälle ainakin suunnitelma valmiina, jotta tulevista kuukausista tulisi hieman energisemmät kuin miltä viime aikoina on tuntunut.

Sääennusteet lupaavat vihdoin pakkasta. Jospa se aurinkokin joskus näyttäytyisi. Mukavaa loppuviikkoa!

Hampaat irvessä

Arki on tullut taloon. Kaikessa ihanuudessaan ja karmeudessaan. Ensimmäinen päivä kaksin Kertun kanssa ei mennyt ihan putkeen. Hänellä on jo noin viikon ajan ollut päiväunet täysin kadoksissa ja viimeiset pari-kolme päivää hän on ollut päivisin melkoisen huonotuulinen. Veikkaan syyksi hampaita, koska kiukkuilun lisäksi hän keskittyy lähinnä nakertamaan sormiaan ja hankaamaan leukaansa.

Ystäväni kävi tänään meillä lounastamassa, jolloin Kerttu jaksoi kiukuttelun lomassa jopa välillä leikkiä ja hymyillä. Päivä kuitenkin huipentui noin tunnin mittaiseen itkukohtaukseen, joka helpotti vasta kun Pete tuli kotiin sylittelemään uudella tarmolla. Itse painuin lenkkisaunaan. Nyt Kerttu on jälleen aika lailla oma itsensä, joten veikkaan, että hammaskivut unohtuivat, kun sai iskän kanssa touhuta.

Nyt tietysti odotan niitä hampaita malttamattomana. Mitään ei kuitenkaan vielä ikenistä pilkota, joten sormet ristiin, ettei tätä jatkuisi tuhottoman pitkään. Olen ymmärtänyt, että hammasoireilu voi kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Puuh.

Onhan siinä arkeen paluussa sentään paljon kivaakin. Uusi alku, vanhat rutiinit ja tavallisen arjen ihanuus. Viikoittain toistuvat kerhot, treffit, lenkkisaunat ja jumppahetket. Päiväkahvit Kertun touhuja seuratessa tai yksin hyvän ohjelman parissa (niistä päiväunista riippuen). Vertaistukipuhelut toiselle samojen asioiden parissa tuskailevalle kotiäidille. Pikkuhiljaa pitenevät päivät ja suloinen kevään odotus.

Tällaisina päivinä on hyvä muistuttaa itselleen, että kaikissa elämäntilanteissa on ne huonot ja hyvät puolensa. Huomenna aion keskittyä jälkimmäisiin.

Keppuli puoli vuotta

Meidän neiti täyttää jo puoli vuotta! En. Voi. Käsittää.

Kävimme pari päivää sitten 6 kk-neuvolassa hakemassa Kertulle uudet mitat. Nyt oli onneksi painokäyrä lähtenyt nousuun! Pituutta oli jo huimat 70,4 cm ja painoakin 7690 g.

Millainen tyttö Kerttu on puolivuotiaaana? Hän on varsinainen könyäjä. Liikkuu jatkuvasti, on kiinnostunut kaikesta ja haluaa näplätä ihan kaikkea. Haluaisi kovasti liikkua eteenpäin, mutta ei ole ihan vielä tajunnut miten se tapahtuu. Pääsee kuitenkin jo joitakin senttejä liikkumaan lelua kohti. Liikkuu mahallaan, pyörii napansa ympäri. Kääntyy jo silloin tällöin mahalta selälleen, mutta useimmiten vielä itkun kanssa.

Kerttu on aikamoinen huimapää, tykkää rajuista leikeistä, hyppyyttämisestä ja kaikenlaisesta pyörittelystä. Nauraa paljon, kun häntä hauskuuttaa. Saa vimmakohtauksia, jolloin kirkuu innoissaan ja yrittää houkutella aikuisia hänen kanssaan leikkiin. On jokseenkin tottunut olemaan huomion keskipisteenä.

Hän on erityisen kiinnostunut varpaista. Omista ja muiden.

Kertun vahvuuksiin ei kuulu sinnikkyys. Hän ei ole pitkäpinnainen, kaikkeen uuden opetteluun tulee nopeasti mukaan Seppo Räty -tyyliset karjahtelut.
 
Hän on todella sosiaalinen tapaus. Rakastaa ihmisiä ja hulinaa ympärillään. Samaan aikaan Kerttu on myös kuitenkin melko herkkä säikähtämään ja vierastaa tuntemattomia (ja välillä myös tuttuja) naamoja. Kyllästyy helposti äidin ja iskän seurassa. Edellä mainituista syistä johtuen monet kuvittelevat Kertun olevan aina hyväntuulinen ja helppo. Väärin.

Kerttu on kuitenkin viime aikoina selkeästi kiinnostunut leluista ja viihtyy virkeänä ollessaan jonkin aikaa omissa leikeissään. Väsyneenä kaipaa jatkuvaa äidin tai iskän huomiota.

Hän on selvästi keskittynyt liikkumisen harjoitteluun kielen kehittymisen kustannuksella. Moniakaan tavuja ei ole vielä kuulunut. Kommunikoi kiljumalla ja öhkämällä. Ehkä ikävin mukana kulkeva "vaiva" on, että vatsanportti on edelleen löysä ja ruokailun jälkeen on aina oksennusvaara.

Kokonaisuudessaan Kerttu on mitä rakastettavin pieni tyttö. Yksi tiiviistä kolmen tiimistä. Äitinsä maailman keskipiste.

Vielä kerran vuosi 2013 kuvina

Tuntui, että haluan tehdä jonkinlaisen koosteen viime vuodesta kuvien kera. Mitä oikein missäkin kuussa tapahtui? Valitsin jokaiselta kuukaudelta kolme kuvaa, jotka mielessäni parhaiten kyseistä kuukautta edustavat.

Tammikuu oli meille muutosten kuukausi, sillä ostimme ensimmäisen oman asuntomme. Kävimme töissä ja illat pakkasimme tavaroita laatikoihin. Minä oli aika väsynyt raskaudesta ja iltaisin saatoin nukahtaa kahdeksalta sohvalle. Vuoden alussa meillä oli ultra, joka vahvisti, että vauva masussa todella asustelee. Odotin innokkaasti mahan kasvua, mutta turhaan.

Helmikuussa maha alkoi vihdoin hiljalleen kasvaa. Nautimme kevätauringosta ulkoillen mahdollisimman paljon. Vietimme appiukon syntymäpäiviä pihajuhlien merkeissä, tapasimme ystäviä ja teimme ahkerasti töitä.

Maaliskuun alussa suuntasimme lemmenlomalle Kööpenhaminaan. Siellä vietimme ihanan pitkän viikonlopun kierrellen nähtävyyksiä ja suunnitellen loppuvuotta. Meillä kävi myös ystäväperhe kylässä pienen tyttärensä kanssa. Minä tein sijaisuuksia pidemmän työpätkän loputtua.

Huhtikuussa saimme vihdoin kodin sisustuksen valmiiksi ja työ-/vierashuoneen kunnolla käyttöön. Pete järjesti poikien illan meillä ja minäkin kävin kotibileissä. Vietimme ihanan tyttöjen viikonlopun meillä vanhojen opiskelukavereideni kanssa. Kuun lopussa työni loppuivat ja jäin täysin mahankasvatuspuuhiin.

Toukokuu oli todella kesäinen ja lämmin. Kuun alussa iskivät raskausvaivat kunnolla päälle. Oli jos jonkinlaista kolotusta, supistusta ja turvotusta. Sama meno jatkui ja paheni synnytykseen asti. Toukokuussa ennätin onneksi vielä nauttia kesästä pihan penkeille istuskellen, naapurin Pentin kanssa jutellen, kalastaen ja mökkeillen. Vietimme Peten syntymäpäivää ja äitienpäivää. Kokonaisuudessaan aika ihana kuukausi.

Kesäkuussa tapahtui paljon mukavia juttuja, mutta raskausvaivat ja sairastelut piinasivat. Olin rankassa mahataudissa ja juhannuksen jälkeen taas kipeänä, kovassa flunssassa. Olin todella turvonnut ja odotin synnytystä. Yritin nauttia kesästä ja viettää paljon aikaa ystävien kanssa. Mökkeilimme innokkaasti eri puolilla, uimme lämpimässä järvivedessä ja söimme mansikoita. Yritin pitää sokeriarvoni kurissa tiukalla dieetillä, joten söin superterveellisesti. Silti oli huono olla lähes koko ajan. Ja pissitti!

Heinäkuun alussa kävimme vielä ystävien kanssa viinijuhlilla Cheekin ja Kaija Koon keikoilla. Ilta oli mahtava, mutta seurauksena jalat olivat älyttömän pulleat ja harkkasupistukset alkoivat. Tästä muutaman päivän päästä, ollessani mökillä vanhempieni kanssa, lapsivedet menivät. Loppu onkin historiaa. Hyvin sujuneen synnytyksen jälkeen saimme tavata tyttäremme kasvokkain ensimmäistä kertaa. Lukemattomat ystävät ja sukulaiset kävivät kotonamme tervehtimässä Kerttua. Pete oli kesälomalla kolme viikkoa. Loppukuusta suuntasimme muutamaksi päiväksi lomailemaan vanhempieni mökille. Tuntui, että aurinko paistoi koko ajan.

Elokuu meni edelleen uuteen ihmiseen tutustuessa ja hänen kanssaan eloa harjoitellessa. Viikonloppuisin teimme kaikkea mukavaa, istuimme torikahveilla ja puistoissa. Elokuussa teimme ensimmäisen pidemmän reissun ystävien lapsen kastejuhlaan Joensuuhun. Loppukuusta myös Kerttu sai kasteen lähikirkossamme. Vietimme Peten kanssa 2-vuotishääpäivää ja kävimme ensimmäistä kertaa vauvan syntymän jälkeen treffeillä.

Syyskuu oli edelleen uskomattoman lämmin ja kaunis. Ulkoilimme paljon sekä kahdestaan Kertun kanssa että perheenä. Suuntasin ensimmäisiä kertoja vauvakerhoihin. Pikkuhiljaa äitiyslomailu alkoi sujua.

Lokakuussa Pete pääsi kaverinsa kanssa koko viikonlopuksi metsälle, kun me perheen naishenkilöt menimme vanhempieni hoiviin mökille. Vietimme myös ihanan mökkiviikonlopun ison ystäväjoukon kanssa. Alkoi olla jo niiin syksy ja pimeää.

Marraskuussa vietimme Peten ensimmäistä isänpäivää sekä juhlimme edesmenneen ukkini 100-vuotissyntymäpäivää hienossa ravintolassa. Pimeää oli koko ajan ja sen huomaa kuvien laadusta. Kuun lopussa Kerttu alkoi rauhalliseen tahtiin maistelemaan soseita. Tuntui, että hänestä tuli kerta heitolla iso tyttö.

Joulukuu meni nopeasti vaikka hyvin paljon mitään erikoista ei touhuttukaan. Oltiin paljon kotona ja odotettiin joulua. Kävin ensimmäistä kertaa yli vuoteen baarissa, kun ystävä kutsui minut pikkujouluihinsa. Juhlimme myös Peten työpaikan kekkereillä kahdestaan. Itsenäisyyspäivää vietimme kolmestaan kotosalla hyvän ruoan ja shampanjan kera. Joulun pyhät sujuivat leppoisasti perheidemme kanssa. Uutena vuotena meidän oli tarkoitus lähteä pohjoiseen ystävien kanssa, mutta Peten sairastuminen flunssaan sotki suunnitelmat. Päädyimme katselemaan ilotulitteita kahden kotosalla. Peten kehnoa oloa lukuun ottamatta, ilta oli kuitenkin ihan onnistunut.

Sellainen vuosi meillä! Toivottavasti ensi vuosi tuo tullessaan jotain uutta, jotain vanhaa ja niin edelleen. :)