lauantai 4. toukokuuta 2013
Leppoisa perjantai-ilta
Perjantaina tuntui, että tällä viikolla olisi ollut kaksi viikonloppua. En silti pistä pahakseni. Tällainen rentoilu ja lötköily sopii minulle paremmin kuin hyvin. Myös meidän perheessä MM-jääkiekko kuuluu jokakeväiseen ohjelmistoon, vaikka en enää jaksakaan siitä innostua ihan niin paljon kuin nuorempana. Jääkiekko oli kuitenkin hyvä tekosyy kutsua telkkariton ystävä kylään ruoanlaittoon. Oikeastaan miehet tekivät työn ja minä luin netistä ohjeita. Täytetyistä kvinoa-paprikoista tuli todella hyviä!
Tänään olemme puurtaneet ahkerasti kotihommia: järjestelleet työhuonetta, siivonneet ja pesseet vauvapyykkiä. Voin kertoa, ettei meidän tytön tarvitse alasti kaupungilla kuljeskella. On sen verran vaatetta kyliltä siunaantunut. Kiitos kovasti ystävät.
Koko päivän on ollut ihan sunnuntaiolo. Onneksi huomenna olisi tiedossa vielä yksi sunnuntai lisää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

ihana kun oot ruennu päivittelemään näin ahkerasti! saa seurata viikonlopun viettoo melkein reaaliajassa! <3
VastaaPoista-japi
No kiva että joku jaksaa lueskella! Ajattelin, et nyt kun on virtaa taas kirjoitella niin yritän postata tälleen vähän useammin.
VastaaPoistaMulla on jo sua vähän ikävä. Maha vaan kasvaa uhkaavasti päivä päivältä isommaksi. Sieltä se tyttelikin varmaan ennen pitkää pullahtaa. OMG! <3