keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Sydänääniä


Kävin eilen neuvolassa lääkärintarkastuksessa. Oli mukava jutella pitkästä aikaa terveydenhoitajan kanssa, mutta mikä parasta - sain kuunnella vauvan sydänääniä ensimmäistä kertaa. Vahva syke kuului! Pienen sydän hakkaa tässä vaiheessa hurjan nopeasti, 160 x minuutissa.


Olin etukäteen hieman jännittänyt vaa'alle nousemista, koska olo on muuttunut koko ajan paksummaksi. Ilokseni painoni oli nousun sijaan kuitenkin laskenut hieman. Tavoitteena olisikin, ettei kiloja pääsisi raskauden aikana tulemaan hurjasti, koska lähtöpainoni on selvästi yläkantissa. Pitää vain pyrkiä pitämään herkut minimissä.


Eilen kävimme myös mittailemassa uudella asunnolla. Teimme kaupat yhden vierailukerran perusteella, joten eilinen visiitti jännitti hieman. Onneksi tuleva koti oli viihtyisä myös pimeällä (ja ilman ihania näköaloja). Uskon, että kotiudumme sinne nopeasti, kun vain saamme omat huonekalut asettumaan paikoilleen.


Olen ollut superlaiska ottamaan kuvia, koska en ole koskaan kotona valoisan aikaan. Vanha koti alkaa sitä paitsi tässä vaiheessa jo näyttämään sotkuiselta muuttoareenalta. Nyt kuvituksena toimii miehen ottamat talviset maisemakuvat. Toivottavasti viikonloppuna saisin jotain kuvausrintamalla aikaiseksi.

Hyvää loppuviikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti