Avasin tämän blogin jo ihan raskauteni alkumetreillä, mutta heti tuli tunne, että julkinen kirjoittaminen oli aivan liian aikaista. Nyt kun odotusta on takana jo yli 13 viikkoa, uskallan jatkaa blogia. Edelleen tuntuu siltä, että olisi kiva kirjoittaa tuntojaan ylös jonnekkin. Siksi tämä blogi.
Koko raskauteni ajan olo on ollut jännittävä. Milloin olen pelännyt keskenmenoa, milloin pahoinvointia, milloin tulevaisuutta ja välillä jopa sitä, että olen kuvitellut koko raskauden. Samaan aikaan olen ollut hurjan onnellinen, haaveillut tulevasta ja koittanut kuulostella - tältäkö raskaana oleminen tuntuu? Ensiodottajalle kaikki muutokset tulevat jossain määrin yllätyksenä.
Odotus on tähän asti sujunut suhteellisen auvoisasti. Kärsin krapulankaltaisesta olotilasta muutaman viikon ajan, mutta pystyin käymään töissä normaalisti enkä oksennellut lainkaan. Väsymys oli tietysti melkoista (ja on edelleen), mutta siihen olen kokenut hyväksi lääkkeeksi säännöllisen vuorokausirytmin. Menen arkisin ja viikonloppuisin nukkumaan viimeistään kymmeneltä, usein jo vähän aiemmin. Tämä ei tosin ole minulle ihan täysin uutta, kuten monet ystävät tietävät. :)
Viikko sitten kävimme miehen kanssa toisessa ultrassa, jossa saimme vihdoin nähdä salamatkustajan. Hän oli jo kovasti ihmistä muistuttava, suloinen olento, joka nukkui sikeästi. Sain tehdä monia kikkakolmosia, jotta kaveri lähti edes vähän liikkumaan. Ilmeisesti yhtä hyvät unenlahjat kuin äidillä. Ultran jälkeen raskaus on tuntunut entistä todemmalta ja asiasta on uskaltanut puhua paljon avoimemmin. Silti on kovin vaikea kuvitella, että sisälläni asustaa pieni ihminen.
Näihin päiviin asti en ollut huomannut kehossani suuria muutoksia satunnaista turvotusta ja rintojen kasvua lukuunottamatta. Tällä viikolla olen kuitenkin alkanut tuntea erilaista, jännää tunnetta mahan seudulla. Luulen, että kohdun ja mahan kasvaminen aiheuttaa nämä kummalliset tuntemukset. Pelottavaa ja kiinnostavaa yhtä aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti