Tällä viikolla ei ole ollut kovin hehkeät olot. Koko ajan tuntuu, että kova flunssa on puskemassa päälle, mutta kuumetta ei kuitenkaan vielä ole näkynyt. Olen käyttänyt punaista huulipunaa, koska se mätsää kivasti punaisen nenän kanssa, ja yrittänyt nukkua hiukset nutturalla, jotta kiharainen hiuspehko pelastaisi edes jotain. Ehkä siitä on ollut hyötyä, koska tänään eräs ysiluokkalainen poika kysyi: "Ope, ootko menossa töiden jälkeen tanssimaan?" :)
Onni onnettomuudessa on, että vanhempani ovat ulkomailla, joten ollaan saatu huristella heidän autollaan työmatkat. Huomattavasti mukavampaa sellaisessa tilanteessa kun nenä vuotaa ja koko ajan paleltaa.
Huomenna olisi vuorossa kauan odotettu neuvola. Uskon, että joudun aloittamaan rautatabletit, koska olo ei ole juurikaan kohentunut. Lisäksi tänä aamuna sain kummallisen heikotuskohtauksen ja pelkäsin jo pyörtyväni. Toki flunssa oli varmaan tähän suurin syyllinen. Katsotaan mitä terveydenhoitaja sanoo.
Terveempiä päiviä odotellessa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti