keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Neljä kuvaa lomalta


Hiihtolomalla ollaan. Minä flunssassa, Kerttu aamuvirkkuna (herää klo 5) ja Pete pitää pakkaa kasassa. Voisin kirjoitella valitusvirsiä Kertun uudesta epämiellyttävästä unirytmistä (ja ehkä myöhemmin kirjoitankin) tai omasta kehnosta olostani. Sen sijaan totean, että onpa ihana olla koko perhe kotosalla, nähdä voinnin salliessa ystäviä ja sukulaisia sekä ihastella orastavaa kevättä.


Selkeästi aikaiset aamuheräämiset hieman koettelevat, mutta olemme olleet yllättävän hyvällä mielellä. Nukkumaanmenoa on tietysti pyritty aikaistamaan, jotta aamulla jaksaa nousta kukonlaulun aikaan. Lisääntynyt valo antaa paljon energiaa.


Tänään on sitäpaitsi syntymäpäiväni. Vuosia 28 mittarissa ja eikun paranee! Synttäreideni kunniaksi Kerttu jaksoi jatkaa aamupuuron jälkeen uniaan vielä tunnin kainalossani ja ylös nousimme vasta seiskan jälkeen. Jes! Pete tietysti valvoi siitä viidestä eteenpäin, mutta nyt ei olekaan hänen synttärinsä. ;)


Tässä kuvassa vielä vanha tukka. Uudesta voisin laittaa pari kuvaa vaikka huomenissa. Aika lyhkänen siitä tuli. En osaa vielä sanoa mitä pidän, mutta ainakin se on hyväkuntoinen! Värikin on kiva, joten otetaan mukavana vaihteluna. Hiuksissa on se hyvä puoli, että niillä on tapana kasvaa koko ajan.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Mukavaa loppuviikkoa teillekin ja paranemisia ja ehkä vielä parempaan kääntyviä unirytmejäkin. ;) Ja btw, olet todella kaunis missä hiuksissa tahansa.

    VastaaPoista
  2. Onnea synttäreiden johdosta! Laitahan kuvaa uudesta tukasta! :) Täälläkin kampaajakäynti olisi suunnitteilla. Jotain uutta kevätilmetta tarviis ja pian. Pirteitä lomapäiviä teidän perheelle!

    Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Täytyy sanoa, että kyllä ne kampaajareissut kummasti piristävät. On se kurja jos on pitkäksi venähtäneen kampaajavälin takia joka päivä bad hair day. Kovin kalliita käynnit tuppaavat nykyisin olemaan. Silti se joka kerta kannattaa, koska piristää niin paljon mieltä.

      Poista
  3. Paljon Onnea!ja mukavia lomapäiviä :) kevät!

    H&E

    VastaaPoista