Omaa aikaa

Kaikki puhuvat siitä, että vauvan tultua ns. oma aika on kortilla. Siis vanhempien keskinäinen aika tai äidin aika erossa lapsesta. Kaikkialta toitotetaan, että tätä omaa aikaa tulisi ottaa aina kuin vain mahdollista ja niin paljon kuin vain mahdollista. Itse olin aiemmin myös sitä mieltä, että ne äidit, jotka eivät raaski jättää lapsiaan hoitoon, ovat pimahtaneita. Noh, nyt sitten itse kuulun tähän pimahtaneiden porukkaan. Syytän (tästäkin) hormoneita!

Ensimmäisinä viikkoina pidin täysin itsestäänselvänä, että olen vauvan kanssa koko ajan. Pisimmillään kävin lähikaupassa yksin noin 15 minuuttia. Aluksi imettävä äiti onkin kiinni lapsessa, koska imetyskerrat eivät ole lainkaan säännöllisiä. En yksinkertaisesti uskaltanut lähteä kauas, jos pikkuiselle olisi tullut nälkä. Tässä vaiheessa en vielä halunnut testata pulloruokintaa, ettei se vain tulisi pilaamaan vaikeuksien kautta sujumaan lähtenyttä imetystä. En tiedä olisiko pullo mitään pilannut, mutta halusin pelata varman päälle.

Tytön ollessa noin kuuden viikon ikäinen alkoivat ristiäisvalmistelut. Tässä vaiheessa vauvan syöntiväli oli vakiintunut vähintään kahteen tuntiin. Ensimmäistä kertaa olimme Peten kanssa erossa Kertusta pari päivää ennen juhlia, kun kävimme tekemässä ruokaostokset isossa marketissa. (Huom. Ensimmäiset treffimme syntymän jälkeen oli Prismaan...) Oloni oli aivan kummallinen. Ihan hävettää myöntää, mutta minusta tuntui todella vaikealle jättää lapsi isovanhempien hoitoon, vaikka tiesin, että hyvin he pärjäävät. Olen varma, että hormonit sen tekevät! Kaikki meni tietysti todella hyvin ja saimme rohkaisua siihen, että näin voi kenties toimia tulevaisuudessakin.

Pari viikkoa myöhemmin alkoi hääpäivämme lähestyä. Äiti kysyi haluaisimmeko lähteä kahdenkeskisille treffeille juhlapäivän kunniaksi. Teki mieli sanoa, että ei kiitos, mutta en kehdannut. Niin kokeilimme kotona ensimmäistä kertaa pulloruokintaa ja hyvinhän se sujui. Treffeille suuntasimme elokuviin ja museoon. Meitä kumpaakin hermostutti niin paljon, että kävimme ostamassa siiderin puoliksi menomatkalla leffateatteriin. :D Ilta oli ihana ja viimeistään välipuhelun jälkeen onnistuimme rentoutumaan ja nauttimaan hetkestä.

Viime aikoina olen (Peten patistamana) havahtunut siihen, että kaipaan myös ihan omaa aikaa. Olen käynyt jo kerran shoppailemassa äidin kanssa ja toisen kerran vanhan ystävän kanssa kahvilla. Pete on hoitanut Kerttua kotona ja saanut kaivattua kahdenkeskistä aikaa tytön kanssa. Myös näille omille menoille lähteminen on tuntunut aluksi vaikealta, mutta olen saanut niistä niin paljon uutta energiaa, että on kannattanut!

Ymmärrän, että olemme onnekkaita siinä, että asumme kotikaupungissa ja sen vuoksi hoitopaikat ovat lähellä. Kaikilla ei tietenkään samanlaisia mahdollisuuksia ole. Rohkaisen kuitenkin itseni lisäksi myös muita vanhempia tosiaan ottamaan sitä omaa aikaa ja parisuhdeaikaa mahdollisuuksien mukaan. Kyllä ne toitottajat taitavat olla oikeassa.

Kuvat meidän ekoilta treffeiltä.